Tyypillisesti suomalaisia tunneilmaisun kanavia taitavat olla karaoke, kuorolaulu, kesäteatterissa näytteleminen sekä keskikaljahumalassa avautuminen.  Aloin tosiaan pohtia tätä asiaa – onko niitä muita ?

Jääkiekko-otteluiden katsomot toimivat myös mainioina terapiahalleina.  Itsekin muistan kannustaneeni ääneni käheäksi tuttuni puulaakipelejä seuratessa.  Sai olla äänekäs ihan luvallisesti.  Lisäksi nuo omat kannustavat tunneilmaisuni nostattivat tunnelmaa myös pelaajissa.

Naisilla on usein aika tiiviit suhdeverkostot, joissa he voivat kertoa tunteistaan.  Miehillä saattavat tunteet jäädä talvitakin sisään.  Uimahallin saunan lauteilla voi kyllä löylyjen lomaan päästellä höyryjä sisältään.  Kuitenkin ihan maailmanlaajuinen trendi on se, että ihmisillä on entistä vähemmän läheisiä ystäviä, joiden kanssa voi jakaa kuulumisiaan ja tunteitaan.

Harraste- tai urheiluporukassa saattaa ajan mittaan kehittyä hyvinkin luottamuksellinen ilmapiiri.  Työpaikalla sen sijaan lienee syytä pitää isoimmat salaisuudet sisällään. Työ on työtä ja terapiaistunnot ovat erikseen.

Sittenhän on tämä internetin luoma yhteysverkosto, jossa kylläkin on tarkkaan harkittava, mitä kirjoittaa.  Googlettamalla ”keskusteluapua” löydät luottamuksellisempia kanavia tunteittesi purkamiseen.

Tanssit ovat pitäneet pintansa sosiaalisena seurustelutapana.  Jyväskylän Halssilassa sijaitsevan Kivistön työväentalon parkkipaikka ainakin on ihan täynnä aina tanssi-iltaisin.  Lauantaisin puoli viideltä samassa paikassa pidettävän Satamaseurakunnan tilaisuudet ovat myös alkaneet kerätä väkeä kiitettävästi :

http://www.satamaseurakunta.fi  

Satamaseurakunta on mielestäni  inhimillisen kokoinen paikka kohdata aidosti myös muita – joko pienen iltapalan ääressä, sielunhoitokeskustelussa tai pienryhmissä.  Liian usein seurakuntien tilaisuuksissa ihmiset saavat kokea ulkopuolisuutta, mutta sielunhoitokeskusteluun voi käsittääkseni varata ajan kaikista seurakunnista.

                          Tunnetupaterveisin,

                          Pelle