Muukalaisuutta voi tuntea Suomessakin muutettuaan uudelle paikkakunnalle.  Mikäli sopivaa harrastuspiiriä ei löydy, niin itsesääli saattaa hyvinkin vallata mielen.  Ailahtelu  saattaa myös tulla mukaan arki-iltojenkin kuvioihin.  Harkitsemattomuus voi tuottaa ikäviäkin seurauksia.  Epätoivo yksinäisyyden takia ei liene kenellekään tuntematonta.  Orpouden tunne ja monet hylkäämiset saattavat alkaa kalvaa mieltä.  Järkytys, joka aiheutuu entisen ja uuden kotiseudun välisistä kulttuurieroista voi olla rankka kokemus.  Surukaan ei varmaan ole kaukana, kun muistelee entistä kotiaan.  Kaikkeen tuohon voi turtua, jolloin alkaa menettää jotain ihmisyydestään.  Sanoin kuvaamaton tuska voi olla syynä lohdun hakemiseen pullosta.

Kirjoitin tuohon tunnekartan www.taiwas.net eteläreunalla sijaitsevan muukalaisuuden ympärillä olevat lähitunteet, jotta paremmin samaistuisit johonkin hiljattain naapurustoosi muuttaneen ihmisen tuntemuksiin.  Ystävällinen katse tai yksinkertainen tervehdys voi saada ihmeitä aikaan.  Itse muistan vieläkin Jyväskylään tultuani saamani kaksi yllättävää tervehdystä.  

 

                                     Tuntevin terveisin,

                                     Pelle