Tervetuloa tunnetupaan !
Tupa on vielä tyhjänpuoleinen. Odotellaan, että asukkaat vähitellen kotiutuvat. Ensimmäisenä tupaan ehti tietysti kiire !
Kiire syntyi Tommy Hellstenin mukaan siitä,että valitsimme ja edelleen valitsemme vääriä asioita elämäämme (1).
Tunnekartalla kiirettä ympäröivät muiden muassa aavistuksen ja epäuskon tunteet, jotka saavat meidät kiirehtimään. Uhka sekä ulkoiset ja sisäiset vaatimukset kuuluvat myös kiireen kaveripiiriin. Pakokauhu eli tuttavallisemmin viime hetken paniikki iskee kun olemme vältelleet jotain tekemistä liian kauan. Aika monet meistä muistanevat myös petollisten aikarosvojen vierailut. Heistä voit lukea lisää Michael Enden nuorille suunnatusta kirjasta "Momo" - jos kiireiltäsi ehdit. Kiireen kantapäilla kulkevat usein erilaiset oireilut. Työpaikoilla kiire tuo mukanaan tapaturmia. Itse huomaan unohtelevani asioita, jos olen valinnut liian monta mielenkiinnon kohdetta. Epäilen muuten, että pelko on oikeasti kiireen äiti, vaikkei sitä kumpikaan osapuoli halua myöntää.
Toivottavasti viihdyit tällä ensivisiitilläsi, vaikka kaikki on tässä tuvassa vähän keskeneräistä.
Tuuletetaan tunteita jatkossakin
t. Pelle
http://mielenrauha.wordpress.com
P.S.(1) Tommy Hellstenin "Saat sen mistä luovut - elämän paradoksit" -kirjasta löydät paljon muitakin yllättäviä oivalluksia tunnemaailmasta. Kiireen syntyä hän selvittelee luvussa "Mitä vähemmän teet sitä enemmän saat aikaan".