KUN ETSIN SOINTUJA SÄVELEEN,
NIIN JOTKUT NE SANOO, ETTÄ PINNAAN.
MUTTA EI TOKI – SILLOINKIN TYÖTÄNI TEEN
LAITAN SEINIÄ LAULUJEN LINNAAN
Tuo on yksi säkeistö laulusta, jonka tein parikymmentä vuotta sitten. En aavistanut, että se toteutuisi näin kirjaimellisesti. Nythän laulujen soinnuttaminen on rakkain harrasteeni. Rallin viimeisessä säkeistössä vielä totean: ”Minäkin vaihtanen virsiin”. No, SDG*SOINTUSALKUSSA on lähinnä virsiä ja sitä avattiin joulun aikaan kiitettävän ahkerasti. Näinkin paljon sitä voi aavistaa omasta elämäntehtävästään.
Toivotan Sinulle sellaista tulevaa vuotta 2012, että voisit saada omat kykysi käyttöön toisiakin ilahduttaen.
Mika Laukkanen
Tähän alapuolelle listaan joulukuun 2011 sisällysluettelon Tunnetuvan kirjoituksista.
Iloista uutta vuotta
Epätodellista oloa
Tunnetuvan joulu
Anna erilainen joululahja
Joululaulujen nuotteja (Christmas Carols)
Lisää joululaulujen sointuja
Eläinhahmoinen käsinukke joululahjaksi
Sylvian joululaulun kitarasoinnut
Hoosianna soikoon!
Kitarasoinnut viiteen joululauluun
Kansalaisten avoin talousfoorumi netissä nyt
Kauneimmat joululaulut Tunnetuvassa
Hikoilevien jalkapohjien arvoitus
Linnan juhla -kuvat ovat jo nyt blogissani
Joulupukit valtasivat Jyväskylän kävelykadun
Dokumentti Espanjan torikokousliikkeestä