Mitä luulet? Minäköhän vuonna Jeesus syntyi? Entä minä vuonna Jeesus kuoli? Näitä kysymyksiä pohdin faktoihin perustuen sekä hallitsijoiden kuvilla varustetun aikakaavion avulla.
Monet ensimmäisinä vuosisatoina eläneet kirkkoisät ovat yhtä mieltä siitä, että Jeesuksen syntymä ajoittuisi vuosiin 3 tai 2 eKr.
Kirjoitukseni jälkiosassa saat käyttöösi laskukaavan, jolla voit laskimella selvittää yli 2500 vuotta vanhaan Danielin profetiaan sekä erääseen toiseen Raamatun kohtaan perustuen Jeesuksen ristiinnaulitsemisen ajankohdan. Kyseistä Jeesuksen kuolinvuotta tukee myös kreikkalaisen historioitsijan merkinnät tuon vuoden ihmeellisistä tapahtumista, joita myös tunnettu kristinuskon puolustaja William Lane Graig on kommentoinut. .
Jouluevankeliumissakin mainitun Herodes Suuren kuolinvuotena pidetty 4 eKr saattaa olla väärä ja perustua vuonna 1544 tehtyyn kirjoitusvirheeseen. Ilmeisesti kuolemansa oikea ajanmääritys onkin alkuvuosi 1 eKr. Sitä puoltaa runsas todistusaineisto. Tämä on tärkeä lähtökohta, koska Herodeksen tuli luonnollisesti olla elossa silloin kun Jeesus syntyi.
Sekaannusta Jeesuksen syntymän ajoitukseen aiheuttavat roomalaisen ja kreikkalaisen ajanlaskun erilaisuudet. Rooman hallitsijoiden hallintavuoden lasketaan normaalisti alkavan vasta seuraavan täyden kalenterivuoden alusta, mutta myös rinnakkaisia hallintoaikoja tiedetään olleen. Kreikan ajanlasku perustuu neljän vuoden mittaisiin olympiadeihin, jotka vaihtuvat kesällä. Juutalaisten kalenteri , joka alkaa keväällä Nisan-kuussa eroaa näistä molemmista.
Kuvitettu aikakaavio perustuu pitkälti Ernest L. Martinin kirjaan ”The Star That Astonished the World” ja sen mukaan Jeesus olisi syntynyt syksyllä 3 eKr. Olen etsinyt monista lähteistä mahdollisimman tarkkoja päivämääriä.
Milloin Jeesus syntyi -aikakaavio
Jos luet tätä jollain mobiililaitteella, niin kaavion lisäselvityksiä antavat vihreät linkit avautuvat varmemmin klikkaamalla allaolevaa tekstiä:
Minä vuonna Jeesus syntyi -aikakaavio
Englanniksi on julkaistu paljon artikkeleita ja kirjojakin näistä aiheista, mutta täyteen varmuuteen asiasta ei päästäne. Toisaalta Vapahtajamme syntymä- tai kuolinvuoden tarkka määrittely ei ole mikään kristinuskon perusopinkappale.
Jouluevankeliumissa mainittu Kyrenius hallitsi Syyriassa vuosien 2-3 aikana. Suomenkielisissä raamatunkäännöksissä mainittu tittelinsä ”maaherra” ei ole tarkka käännös.
Lähdekriittisesti täytyy todeta, että läheskään kaikki Jeesuksen syntymään ja kuolemaan liittyvät historialliset ajanmääritykset eivät pidä täsmälleen yhtä toistensa kanssa. Kuitenkin suurin osa tietolähteistä viittaa siihen, että vastaus kysymykseen ”Minä vuonna Jeesus syntyi?” on 3 eKr.
Vuotta 2 eKr puoltavat muutamien kirkkoisien maininnat sekä Jerusalemin temppelin tuhoamisesta taaksepäin laskettu pappien vartiovuoroista saatu arvio.
Martinin kirja osoittaa, että historialliset tapahtumat ja Raamattu eivät ole ristiriidassa keskenään. On vain nöyrästi myönnettävä, että inhimillisiä virheitä voi sattua sekä historiankirjoittajille että myös Raamatun kääntäjille.
Itsekään en ole sataprosenttisen varma tuosta ajoituskaaviosta, mutta se yhdistää mielestäni hämmästyttävän hyvin eri lähdetietoja toisiinsa. Muutaman vuoden poikkeamia todellisista historiallisista tapahtumista kaavioon on saattanut jäädä. Englanninkielisessä nettimaailmassa käydään käydään debattia tästä aiheesta innokkaasti.
Sieltä löytyi myös Danielin hyvin moniselitteiseen vuosiviikkoprofetiaan perustuva vahvistus sille oletukselle, että Jeesus olisi ristiinnaulittu juuri sinä vuonna, joka aikakaavioonkin on merkitty.
Tiivistän sen sisällön tässä, koska aikakaavioon olen merkinnyt jopa Jeesuksen kuolinpäivän. Olin pitkään kahden vaiheilla, että pitäisikö siihen laittaa aikahaarukka 30-33 jKr, joista kaikille vuosille löytyy nettimaailmasta jollain tavoin perusteltua kannatusta.
Luettuani Uusi Tie –lehdessä 7.9.2017 olleen Miikka Niirasen artikkelin Talmudissa kerrotuista 40 vuotta ennen Jerusalemin temppelin tuhoa 70 jKr tapahtuneiksi väitetyistä ilmiöistä tulin toisiin mietteisiin. Åbo Akademin tutkijalehtori Pekka Lindqvistin mukaan Talmudissa on nimittäin selvästi jotain fiktiivistäkin aineistoa. Lisäksi on muistettava, että Talmud on saanut muotonsa vasta niinkin myöhään kuin vuonna 400 jKr.
Jo 500-luvulla eKr kirjoitetussa Danielin kirjassa (9:25-26) profetoidaan 69 vuosiviikosta seuraavasti:
”Siitä ajasta, jolloin tuli sana, että Jerusalem on jälleenrakennettava … (7+) 62 vuosiviikon mentyä surmataan Voideltu (=Jeesus Kristus)…”
Tuon luvan JERUSALEMIN RAKENTAMISEEN sai Nehemia vuonna 444 eKr eli Persian kuningas Artaksekseen 20. hallintovuotena - valtakautensahan alkoi 464 eKr - suoraan kuninkaalta juutalaisen Nisan -kuun aikaan (Nehemia 2:5-6). Leif Nummela pitää kirjassaan "Alkaen Mooseksesta" juuri tätä tapahtumaa oikeana alkuhetkenä laskelmille Danielin profetian kannalta.
"Jos sinä, kuningas, näet hyväksi, jos tahdot osoittaa suopeutta palvelijallesi, niin salli minun lähteä Juudaan rakentamaan uudelleen kaupunkia, jossa esi- isieni haudat ovat." Kuningas, jonka vieressä istui kuningatar, kysyi minulta: "Kuinka kauan matkasi kestäisi? Milloin tulisit takaisin?" Kun esitin suunnitelmani, kuningas hyväksyi sen ja antoi minulle luvan lähteä, ja minä lupasin palata sovittuun aikaan mennessä"
Muutamilla pohjatiedoilla ja tuon englanninkielisen artikkelin avulla voit itse selvittää laskimella profetian toteutumisajankohdan eli Jeesuksen ristiinnaulitsemisvuoden.
Ensiksikin on muistettava, että profetaalisessa ajanlaskussa käytettiin 360 päivän pituista vuotta, joka on keskiarvo kuu- ja aurinkovuodesta. Kun sitten tuon 69 vuosiviikon pituus muutetaan gregoriaanisen ajanlaskun mukaiseksi, on se jaettava todellisella aurinkovuoden pituudella, joka on 365,242 päivää. Koska nykyisessä ajanlaskussamme ei ole vuotta nolla, on ennen ajanlaskun alkua kuluneista 444 vuodesta vähennettävä yksi vuosi. Silloin iloiseksi yllätykseksi näytölle ilmestyy luku, joka kertoo Jeesuksen ilmeisen kuolinvuoden. Ristiinnaulitseminenhan tapahtui jo äsken mainitussa Nisan-kuussa, jolloin juutalaiset juhlivat pääsiäistä.
Seuraavalla laskutoimituksella voit siis jopa evankelioida. Googlen laskimen löydät tietty googlaamalla ”laskin”
(( 7 x (7+62) x 360) / 365,242 ) – (444 -1) =
Askel-lehdessä 1/2007 Juha Hiltunen kertoo lisää faktoja Jeesuksen syntymän ajoituksesta artikkelissaan ”Tähtitiede todistaa Jeesuksesta -tietäjät etsivät kuningasta”
Alla nettisivustoja, joissa on pohdiskeltu syntymäajan probleemaa tarkemmin – vaikkakin joissakin niistä on päädytty erilaisiin lopputuloksiin:
http://www.geocentricity.com/ba1/no122/bethstar1.html
https://www.ewtn.com/library/SCRIPTUR/CHRDAT.TXT
http://www.israelite.ca/research/specialstudiesfiles/year_christ_birth.html
http://www.expreso.co.cr/centaurs/steiner/herod.html
http://www.ewtn.com/library/SCRIPTUR/CHRISTBR.TXT
http://www.setterfield.org/star_technical.html
http://www.billheroman.com/2009/10/common-error-dating-herods-temple.html
http://www.hope-of-israel.org/herodsdeath.html
http://droitromain.upmf-grenoble.fr/Anglica/resgest_engl.htm
http://www.softschools.com/timelines/cleopatra_timeline/62/
http://www.israelite.ca/research/specialstudiesfiles/year_christ_birth.html
http://www.biblefragrances.com/studies/tiberius.html
http://www.neverthirsty.org/pp/bible-questions/answer01092-reign-of-tiberius-caesar.html
https://www.christiancourier.com/articles/14-daniels-prophecy-of-the-seventy-weeks