Viikon sisällä Jyväskylässä on havaittu jo muutamia katusoittajia.  Se on varma kevään merkki.

 

Tänään tapasin myös viime vuonna paljasjaloin esiintyneen viulunsoittajan, mutta hän kertoi saapuvansa  soittelemaan vasta touko- tai kesäkuussa – vaikka Jyväskylän kävelykatu onkin lämmitetty kaukolämmön  paluuveden antamalla energialla.

 

1332273837_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

 

Tämä improvisoiva ja Hectorinkin ohjelmistoa esittänyt varhaiskevään laulaja on Helsingistä kotoisin.   Merkillepantavaa oli se, että hän ei tarvinnut lunttilappuja laulaessaan.  Tunne välittyi  siten  tosi hyvin laulustaan ja soitostaan.

 

1332273878_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

 

Viime lauantaina  romanialaisorkesteri panosti yleiseen energisyyteen soittaessaan esimerkiksi  La Cumparsitaa.  Tunnistin heidät samoiksi soittajiksi, jotka muutama kesä sitten loivat playback pelle-esitykselleni musiikkitaustan.  Eräs heidän  omasäveltämänsä kappaleistaan oli niin mieleen jäävä.

 

Itsekin  olen suunnitellut kadunvaltausta musiikin avulla.  Ilmeisesti Yläkaupungin Yössä lauantaina 19.5.2012 tarjoan  ilmaista kitaransoiton alkeisopetusta.    Pikku lintu riemuissaan – laulun voi nimittäin soittaa  kahdella helpolla soinnulla.

 

 

                       Soittelemisiin,

 

                       Pelle