Kävin eilen vaali-iltana viisissä vaalivalvojaisissa. Seuraavassa näet kuvia Jyväskylän vaalikierrokseltani. Vähän ennen kahdeksaa YLEn ulkolähetysauto oli parkkeerannut neljän vaalivalvojaispaikan lähelle Kauppakadun ja Väinönkadun risteykseen.
Aloitin kierrokseni KD:n vaalijuhlista, jotka illan mittaan muuttuivat aika alakuloisiksi Toimi Kankaanniemen saatua tiedon eduskuntapestinsä loppumisesta. Eduskuntauransa alkoi 37-vuotiaana.
Kuitenkin jo heti illalla alettiin pienessä piirissä miettiä nelivuotissuunnitelmaa. Näkisin vaalikampanjassa kehittämisen varaa ainakin sloganin ja sen fontin valinnassa. Kristinuskoa ja
hyvinvointiyhteiskuntaa voidaan puolustaa myös nykyaikaisin termein.
Vihreillä oli ehdottomasti Jyväskylän paras vaalitulospalvelu. Se toimi parin videotykin avulla ja numeraalista tilannetta pystyi seuraamaan kadultakin. Jossain vaiheessa kaikkien neljän suurimman puolueen kannatusprosentit olivat lähes tasoissa.
Vihreiden Touko Aalto ei saanut edustajapaikkaa, vaikka hänellä oli erittäin onnistunut mainoskampanja. Valomainostaulut sekä paikallislinja-autopysäkillä että myös rautatieasemalla tavoittivat kyllä potentiaaliset äänestäjät. Hän teki myös yhteistyötä täysin vastakkaisia arvoja monessa suhteessa ajavan KD:n Asmo Maanselän kanssa: yhteinen vaalikeskustelu sekä yhteinen käännettävä konservatiiv-liberaalivaaliflaieri.
Vasemmistoliitolla oli kadunkulkijan kannalta ehkä näkyvin ja pitkäkestoisin kampanja. Café Vote Kävelykadun alapäässä oli arkipäisin auki noin kuukauden ajan ennen vaaleja. Tässä eilisillan tunnelmaa kahvilasta tuoreen kansanedustajan, Eila Tiaisen ympärillä.
Vasemmistoliitto ruokki jyväskyläläisiä monen viikon ajan makkaralla. He lupasivat jatkaa katutelttailua myös vaalien välillä.
SDP:n vaalitunnelma oli ehdottomasti jännittävin, koska sillä välillä vaikutti olevan mahdollisuuksia päästä jopa Suomen suurimmaksi puolueeksi. Vaalitulokset elivät koko ajan kiertäessäni Jyväskylää pyörälläni.
Vaalivalvojaisissa näkyi eduskunnassa jatkava kansanedustaja Susanna Huovinen, jonka olin tavannut yliopiston nurkalla. Hänen ulkovaalimainoksensa sisälsi paljon tiivistä tekstiä.
Perussuomalaisten vaalijuhla pidettiin hieman syrjemmässä. Olin saanut sinnekin kutsun tehtyäni pari viikkoa hallituspolitiikka vastustavaa katutyötä ”ON AIKA VAIHTAA VALTA SUOMESSA JA SYDÄMESSÄ”-kylteilläni. Koen henkilökohtaiseksi voitoksi sen, että Jyväskylässä äänestysprosentti nousi hieman valtakunnallista korkeammaksi. Tavoitteeni oli saada nukkuvat todellakin äänestämään. Oma vaalituuletukseni näkyy taustalla tämän päivän 18.4.2011 Keskisuomalaisessa sivulla 14. Sain myös kunnian olla ensimmäinen uuden eduskunnan vanhimman edustajan, Kauko Tuupaisen kättelijä, kun satuin olemaan juuri siinä oven suussa. Tässä kuitenkin yleiskuva PS:n vaaliväen juhlasta.
Kauko Tuupainen kirjoitteli lehtien yleisönosastoihin pitkään ennen vaaleja kaikenlaisista huomaamistaan epäkohdista. Hän varmaan keräsi myös paljon eläkeläisten ääniä. Kansa äänesti näissä vaaleissa vertaisiaan eduskuntaan. Aikaisemmin eduskuntaan ovat päässeet lähinnä parempiosaiset. Nyt kansanedustajat ovat oikeammin Suomen kansan edustajia.
Vaalikierrokseni lopuksi onnittelin Kokoomuksen terassilla juhlinutta ehdokasta. He saivat nyt kauan kaipaamansa toisen edustajapaikan Keski-Suomesta. Heidän voimansa oli lähes rikkumaton yhteenpelaaminen ja hermonsa hallitseva johtaja J.K. Uutena heillä meni läpi minulle vuorokausi sitten selkänsä kääntänyt Sinuhe Wallinheimo. Pelimiehenä hän tiesi, että silloin yöllä oli keskityttävä vain potentiaalisiin äänestäjiin. Kerroin eilen illalla terassin aidan yli toivomukseni, että Kokoomus ihan tosissaan ryhtyisi keinoihin työttömyyden vähentämiseksi Suomessa.
Hyvillä mielin poistuin kotiini. Tämän blogini kirjoituksetkin olivat lähinnä vain poliittiseen peliin kuuluvaa asioiden kärjistämistä. Nyt on yhteistyön aika. Huomaan että Jyväskylässä puhutaan nyt poliittisista asiakysymyksistä kadullakin. Avoimuus on lisääntynyt. Suomi on päivässä muuttunut asteen verran inhimillisemmäksi. Vaikka omalla äänestämään kannustavalla kampanjallani ei ollutkaan vaa´ankielivaikutusta näissä vaaleissa, niin tuntui hyvältä toimia näkyvänä mielipiteenilmaisuna monien suomalaisten syvimmistä poliittisista tuntemuksista.
Tunnekartalla avoimuus löytyy kello kolmen suunnalta toiselta kehältä keskipisteestä lukien. Kun edetään tätä tietä, niin seuraa toisten ja omien mielipiteiden hyväksyntä. Sitten on mahdollista edetä yhteisiin näkemyksiin, joita nyt hallitusneuvotteluissakin edellytetään. Yhteistuumin toimien me kaikki pääsemme nauttimaan suomalaisen luovuuden hedelmistä ja paremminvointivaltiosta, jonne Kokoomus on luvannut meidät kuljettaa.
Kunpa vain työnantaja lakkaisi kiusaamasta minua. Otin yhteyttä jo ammattiliittoon.
Lopuksi eduskunnasta pois äänestetyn KD:n Toimi Kankaanniemen rauhallinen sisäpiirin näkemys euron ja EU:n tulevaisuudesta.
http://www.toimikankaanniemi.fi/ajankohtaista/17-blogit/459-viha-ja-pelotteluvaalit
Kun kaikki valtiot ja jokaisen maan kansalaiset löytäisivät oman tehtävänsä globaalissa maailmassa, niin meidän kaikkien olisi parempi elää täällä – niin kauan kuin aikaa ja Jumalan armoa riittää. Maailman Luojalla on muuten sinullekin mittatilaushaasteet varattuna. Tässä pääsiäisviikolla onkin hyvää aikaa miettiä suhdetta Jeesukseen Kristukseen siis JK:hon. Se ratkaisee, löydätkö sen juuri sinulle tarkoitetun, parhaimman mahdollisen tien.
Näissä mietteissä Keski-Suomen päivänä
Pelle Gudsson