Tänään sain tietää, että erään projektin aikataulua on lyhennetty viikolla. Tunsin heti jähmeyden valtaavan kaikki toimintani. Elämän ilo katosi muutamaksi tunniksi. Aloin miettiä tilannetta järkiperäisesti. Pystyn kyllä toteuttamaan tuon hankkeen, mutta sen takia jotain itselle rakkaita asioita täytyy hetkeksi jättää taka-alalle.
Yllättävä vaatimus ja sen aikaansaama tunnereaktio juontanee juurensa erääseen varhaiseen kesätyökokemukseeni. Luulin pääseväni hyvin suoritetun työn jälkeen nauttimaan kesälomaa, mutta työnantaja antoikin minulle lisäurakan. Tein sen kyllä, mutta tuo muisto jäi kalvamaan ikävästi mielessä. Lienee syytä antaa tuolle työnantajalle anteeksi, niin vapautunen vastaisuudessa tällaisista ikävistä stressireaktioista. Ehkä? Tietty määrä stressiähän auttaa tehtävistä suoriutumiseen, mutta mikäli paine kasvaa liiaksi, niin työteho vähenee. En ainakaan usko, että tuollaisessa tänään kokemassani jähmeyden tilassa voisin toimia optimitasolla.
Nykyisin tarkastelen havaitsemiani tunteita visuaalisesti yrittäen sijoittaa niitä tunnekartalle. Tämä kokemani vaatimus löytyy tunnekartalta kello kahdeksan suunnalta kolmannelta kehältä keskipisteestä lukien. Sen alapuolella näkyy olevan kiire, epäusko, pelko, aavistus sekä jähmeys. Tunnistin itsessäni kaikki nuo tunteet.
Tajusin myös, että on tosiaankin hyvä antaa tunteen tulla niin, että siitä saa jonkinlaisen otteen. Sitten voi lohduttaa itseään, että kyllä tästä selvitään. Yritän muistaa myös palkita itseni päästyäni vaadittuun tavoitteeseen. Se saattaa auttaa kohtaamaan vastaavanlaisen yllättävän tilanteen positiivisemmin tulevaisuudessa.
Tuntemisiin,
Pelle