18. tammikuuta on perinteisesti Suomessa vietetty ekumeenista eli eri kristillisten tunnustuskuntien yhteistä  rukouspäivää, joka aloittaa  meillä 8 päivää kestävän rukousviikon.  Tammikuun alussa on ollut paljon kansainvälisiäkin rukouskampanjoita.  Mielestäni ne ovat vaikuttaneet ainakin omaan elämääni positiivisesti.

Tässä sinulle blogilahjana  rukous, jonka olen ottanut päiväohjelmaani ja kokenut sen rauhoittavaksi.  Toivon, että myös sinä saat sen kautta hyvän yhteyden Jumalaan.

 
Rakas Taivaallinen Isä,

Tahdon tulla eteesi ja kiittää ja ylistää Sinua.
Tunnustan Jeesuksen Herrakseni.
Isä, uskon Sanaasi, jonka mukaan olen luotu kuvaksesi ja kaltaiseksesi.
Uskon siihen, että minussa on Kristuksen henki.
Kiitos Isä, että olet antanut minulle vapaan tahdon ja mielikuvituksen.
Tunnustan, että olen vastuussa siitä, mitä ajattelen, kuvittelen ja teen.
Taivaallinen Isä, kadun menneitä vääriä sanojani ja ajatuksiani. Niitä, jotka eivät ole Sinua miellyttäneet.
Vastaanotan anteeksiantosi Jeesuksen nimessä.
Annan myös itselleni anteeksi ja kaikille, jotka ovat minua joskus loukanneet.
Päätän uudistaa mieleni Sanallasi ja ajatella tahtosi mukaisesti.
Tahdon oppia näkemään ihmiset ja olosuhteet Sinun tavallasi.
Harjoitan vapaata tahtoani ja valitsen noudattaa Sanaasi.
Samalla valitsen olla eri mieltä sellaisten ajatusten kanssa, jotka ovat tahtosi vastaisia.
Pyydän Pyhää Henkeä pysäyttämään minut heti, kun ajattelen vahingollisia ajatuksia itsestäni tai muista. Haluan totella Häntä heti.
Lopetan väärien mielikuvien ajattelemisen ja pyydän tilalle Jumalan mielikuvia.
Julistaudun irti kaikista sielulleni vahingollisista tavoistani ja reaktioistani.
Katkaisen kaikki menneisyyden vahingolliset siteet
Jeesuksen nimessä ja veressä.
Käsken samalla kaikkien väärien ja pahojen voimien jättämään minut rauhaan Jeesuksen nimessä.
Otan vastaan jokaisen päivän ja sen ongelmat kasvun, ilon ja lohdutuksen mahdollisuuksina ja uskon, että Jeesuksessa on voitto Jumalan lupauksen mukaisesti.
Aamen.

(Aiko Hormann) Video1  Video 2

Lähde : http://keskustelu.suomi24.fi/node/2782075

 
                              Rukoilemisiin,

                              Pelle