Alien in New York. Stranger on the shore.  Nuo molemmat laulut kertovat muukalaisuudesta. Törmäsin muukalaisuuteen, kun seurakunnassa istuin sellaisten ihmisten viereen, jotka eivät ymmärtäneet kuin muutaman sanan suomea.

 thumb_1252145116.png  Photo  via www.SXC.hu

Kuvittelin itseni heidän paikalleen ja kuuntelin saarnaa siten kuin muistan kuunnelleeni Tanskassa radio-ohjelmia : ”Ymmärtäisinpä edes yhden sanan tuosta sanatulvasta”.  Parin viikon jälkeen aloinkin sitten erottaa sanoja toisistaan ja vihdoin opin jopa itse puhumaan yksinkertaista tanskan kieltä.

Koska meillä rinnakkain istuvilla oli kuitenkin yhteistä jonkinasteinen ranskan kielen hallitseminen, käänsin joitakin saarnassa kuultuja sanoja suomeksi. Joihinkin korviinsa tarttuneisiin sanoihin he kysyivät minulta itsekin käännöstä.  Saarnan jälkeen he olivat jo kymmenen sanaa vähemmän muukalaisia.

Jotenkin samankaltaisella mekanismilla muukalaisuuden tunne hälvenee kai arkisemmassakin tilanteessa.  Vähitellen – kun vieraista käytännöistä tulee ymmärrettäviä ja oppii itsekin pelaamaan tuota yhteistä kulttuurista kielipeliä.

 

Kielihän ei ole yksistään puhuttua kieltä, vaan siihen liittyy kehonkieli, erilaisten sanattomien viestien tajuaminen.  Koska tunteet ovat maailmanlaajuisesti yhteisesti tunnettuja, lienee yksinkertaisella hymyllä helpointa alkaa purkaa muukalaisuuden muureja, joita on rakentumassa jo suomalaisten asuinyhteisöjenkin sisään.

Berliinin muuri – niin sitä ei enää ole.

Lisäpohdintoja muukalaisuudesta löydät sivustolta  :

http://www.kaapeli.fi/~puntari/qruut1.htm

Itseni tunnen aika usein muukalaiseksi - seurassa kuin seurassa - johtuen ilmeisesti sosiaalista kyvykkyyttäni alentavasta Aspergerin syndroomasta.

                         Muukalaisetkin ovat kirkkoon tervetulleita,

                         t. Pelle