Jyväskylän yliopiston Monitieteisen musiikin huippuyksikössä vaikuttavan Tuomas Eerolan sivusto antaa melko kattavan kuvan musiikin ja tunteiden tieteellisestä tutkimuksesta.  Linkeistä löytyy sellainenkin tutkimustulos, että itäisen Suomen kansansävelmät ovat mollivoittoisempia kuin muualla maassamme.  Kansanlaulujen sanoja tutkittaessa ilo ja  riemu olivat taas yleisimpiä Lounais-Suomessa.

 

Nykypäivää ajatellessa erot musiikkimakujen välillä taitavat olla tasoittumassa. Putous-ohjelman Munamies on kotoisin itäisestä Suomesta – Kajaanista – ja rakennusmestari Harjakainen taas Turusta.  Molemmat iloisia veikkoja.

 

Tunnekartalla ilo sijaitsee kello kahdentoista suunnalla neljännellä kehällä.  Tarkkailepa ilon vieritunteita.  Sieltä löytyy myös eheys, joka on varsinkin Munamiehelle erittäin tärkeä ominaisuus.

 

 

             Tuntemisiin,

 

             Pelle