Tänään oivalsin, että toisen tunteita säätelemällä voi ehkä saada hänen käytöksensä muuttumaan. Tämä tuli esille, kun mielessäni ajattelin viimeisenä keinona syyllistää erästä tuttuani hänen mahdollisen tekemättä jättämisensä seurauksista. En tiedä kuinka toimiva ja asiallinen toimintatapa tämä on aikuisten välisessä vuorovaikutuksessa, mutta muistelen, että lapsuudessani olen joutunut tuollaisen syyllistämisuhkauksen kohteeksi. Ainakin tuntui hyvältä, kun tiedostin tällaisen käyttäytymismallin olemassaolon.
Eräässä pro gradu – työssä, jonka tekijän tapasin joskus seitsemisen vuotta sitten, muuten todettiin, että ihmisten suurimpana vaikuttimena ottaa vastuuta ympäristöongelmissa oli juuri syyllisyys.
Tuntemisiin,
Pelle
SYYLLISYYS löytyy tunnekartalta kello puoli kahdeksan suunnalta toiselta kehältä
VASTUU sijaitsee myös toisella kehällä kello puoli kahden suunnassa.