Joskus Jumala kutsuu ihmisiä luokseen myös niin, että antaa uskonasioista puhuvalle jumalaista viisautta kertoa hengelliselle etsijälle juuri sellaisia asioita, jotka koskettavat tätä etsikkoajassa elävää. Muutaman tuollaisen omaa elämäänsä koskettavan saarnan kuulemisen jälkeen ihmisiä on tullut uskoon.

 

Lisäksi muistan elävästi kokemuksen, miten saarnamies kertoi vaihtaneensa puheensa aihetta saatuaan Jumalalta sellaisen kehoituksen.  Näin saarnansa kosketti syvästi erityisesti erästä kuulijaa.

 

Omakohtaisesti vaikuttavin kokemukseni Jumalan puheesta erääni jumalanpalveluksen aikana muutti elämäni suunnan kymmenisen vuotta sitten.  Olin vakaasti harkitsemassa Norjaan muuttoa, koska koin että Suomen EU:hun liittyminen oli perustuslaimme vastainen.  Pappi kuitenkin kertoi Jumalan puhuvan hänelle, että erään siinä kirkkosalissa olevan tulisi hylätä muuttoaikeensa, koska Jumalalla olisi hänelle tehtävä nykyisessä kotikaupungissaan.  Koin vahvasti, että tuo viesti koski juuri minua.  Niinpä pysyin Jyväskylässä ja aloin entistä enemmän paneutua katuevankeliointiin. Kuuliaisuus Jumalan tahdolle on tärkeää.

 

 

                    Näissä mietteissä,

 

                    Pelle

 

 

 

KUULIAISUUS  on elämänvalinta joka löytyy sulkuihin merkittynä tunnekartalta www.taiwas.net/tunteet  kello kahden suunalta kuudennelta kehältä.