Läheisyys aiheuttaa usein ärtymystä. Tunnekartalla ne ovatkin merkitty toistensa vastatunteiksi tai selittäviksi tunteiksi. Tätä väitettä voi tarkastella moneltakin eri näkökulmalta. Ensimmäisessä aiheeseen liittyvässä kirjoituksessani ”ÄRSYTTÄVÄÄ !” (28.4.2009) http://tunnekartta.vuodatus.net/blog/1934867 toin esille sen hämmästyttävän seikan, että aika usein ne seikat, jotka toissa ihmisissä ärsyttävät löytyvät lähes samanlaisina yllättävän läheltä – omasta itsestä.
Tällä kertaa tuon esille muutamia tapauksia, jossa hyväkin asia liian lähellä, mutta silti saavuttamattomissa aiheuttaa ärtymystä.
1) Ensimmäisenä tuli mieleen ne tilanteet, joissa joku asia, jonka tahtoisi muistaa, on ihan kielen päällä – siis hyvin lähellä. Kuitenkaan sinnikkäistä yrityksistä huolimatta se ei silti palaudu aktiiviseen muistiin. Äitini antoi näihin tilanteisiin sellaisen neuvon, että silloin kannattaa kulkea omia askeleitaan taaksepäin, jolloin joku näköhavainto saattaa saada muistin aktivoitumaan.
2)Toisena kertaan Juha Miedon sadasosatappion Lake Placidin talviolympialaisissa vuonna 1980. Hirmuisesta loppukiristään huolimatta hän hävisi Thomas Wassbergille 15 kilometrin perinteisen hiihtotyylin kultamitalin tuolla kuuluisalla sadasosasekunnilla. Oli siinä voitto ärsyttävän lähellä. Mutta toisaalta nykyisessä tietokoneyhteiskunnassahan me tajuamme, että sadasosasekunti on sentään 10 miljoonaa nanosekuntia – eli aika paljon..
3)Kolmantena esimerkkinä mainitsen näyteikkunaostokset tai muun shoppailun. Juuri kun olet nähnyt jotain oikein ihanaa näyteikkunassa, huomaatkin kaupan sulkeutuneen pari minuuttia aikaisemmin. Ärsyttäisikö tuollainen tilanne? Tai jos huomaat, että et pystykään maksamaan ostostasi, kun sinulta puuttuu yksi viiden sentin kolikko.
4)Neljänneksi lisään tunteita riipaisevan esimerkin Elvis Presleyn tähdittämästä "Love me tender" - elokuvasta. Moni meistä tuntee varmaan sen surun sekaisen ärtymyksen, kun itselle läheinen ihminen - oikeastaan rakkauden kohde - onkin valinnut jonkun toisen lemmitykseen ja tilannetta joutuu seuraamaan hyvin läheltä. Silloin kyllä alkaa usein jo olla kyse mustasukkaisuudestakin.
Palailen läheisyys-ärtymys –tematiikkaan lähiaikoina, mutta sitä ennen voit lukea toisentyyppisestä ärtymyksestä tänään ilmestyneessä Hannan blogikirjoituksessa :
http://hannanelama.vuodatus.net/blog/2327545
Löytyyköhän tuosta kirjoituksesta mielestäsi jotain läheisyyttä, joka ärsyttää?
Tammikuun tuntein,
Pelle
LÄHEISYYS löytyy tunnekartalta www.taiwas.net/tunteet kello kahdentoista suunnalta toiselta kehältä keskipisteestä lukien.
ÄRTYMYS taas on kello kuuden suunnalla myös toisella kehällä keskipisteestä katsoen.
MUSTASUKKAISUUS sijaitsee kello kymmenen suunnassa tunnekartan viidennellä kehällä.