KULISSEISSA KOLISEE
Tiistaina 4.1.2011 tunisialaisessa sairaalassa mies kuolee polttoitsemurhasta saamiinsa vammoihin. Hän oli sytyttänyt itsensä tuleen protestoidakseen vaikeutta hankkia elantonsa laillisesti. Tästä tapauksesta alkoi arabikeväänä tunnettu vallankumousaalto Pohjois-Afrikassa.
Yhden vuoden aikana se on levinnyt demokratialiikkeenä ympäri maailman. Tunnetuimpia sen ilmentymiä ovat M15-liike Espanjassa ja Occupy Wall Street-liike USA:ssa, joka on jo muuttunut globaaliksi 99% -liikkeeksi.
Lauantaina 15.10.2011 järjestettiin 15october-mielenosoituksia lähes sadassa maassa.
Tiistaina 15.11.2011 radiossa uutisoitiin New Yorkin puistossa sijainneen Occypy Wall Street –telttaleirin purkamisesta poliisijoukon toimesta. Kahdessa kuukaudessa demokratialiikkeen kannattajat saivat keskusteluissaan aikaan esimerkiksi jättisuuren mind mapin asioista, joihin tulisi tulla muutos. Tasan kaksi kuukautta leirin pystyttämisen jälkeen New Yorkissa suunnitellaan suurmielenosoitusta.
Merkittävänä syynä tähän kansojen barrikadeille nousuun on ollut pankkien holtiton luotonanto sekä pääomapiirien kyltymätön taloudellisen voiton tavoittelu. Demokratialiikkeen yhtenä tavoitteena on vapauttaa ihmisten luontaiset kyvyt yleisen hyvinvoinnin lisäämiseksi. Liikehdinnän johdosta tyytymättömien kansalaisten välinen vuorovaikutus on jo tehostunut.
Taloussanomat ja Voima-lehti ovat julkaisseet ansiokkaat artikkelit tämän demokratialiikkeen vastapuolesta. Globaalia ja myös Suomen demokratialiikkeen tilannetta hahmotetaan seuraavalla ajantasaisesti päivitetyllä suomalaisella sivustolla:
http://www.scoop.it/t/15m-suomi?page=1
On erittäin vaikea arvioida, mihin suuntaan tilanne tästä etenee. Yksittäisten valtioiden lainojen korkoja nostamalla markkinat pystyvät säätelemään ylivelkaisten maiden poliittista päätöksentekoa. Myönteisiä puoliakin on nähtävissä. Kreikassa on löydetty uudestaan me-henki, kun ihmiset huomaavat tarvitsevansa toisiaan arkipäivän askareissa. Uutisia seurataan kaikkialla kriittisemmin. Nyt saattaa olla meneillään historian suurin maailmanlaajuinen väkivallaton kansannousu.