Hyvinvoinnin käsikirja. Tuollainen kirjan nimi kuulostaa aika amerikkalaiselta, mutta on kuitenkin ihan suomalainen tietoteos, joka käsittelee hyvinvointia tieteellisen tutkimustiedon lujalta pohjalta.  On siis täyttä faktaa.  

 

Markku Ojasen kirjoittama Hyvinvoinnin käsikirja on ollut tämän viikon teoksena Radio Deissä.  Kaikki viisi katkelmaa tuosta kirjasta on kuunneltavissa sunnuntaina 22.1.2012  klo 10 – 11 samalla kanavalla eli vaikka nettiradion välityksellä.

 

www.radiodei.fi

 

Kuulin noista ohjelmista kolme.  Jokaisesta jäi yksi kuningasajatus mieleen.  Julkaisen ne tässä ohessa ikään kuin ruokahalun herättäjinä :

 

-Ammattiauttajaksi  kannattaa valita ihminen,  jonka kanssa kemiat toimivat.

-Lapsuustraumansa jakaminen tuottaa parempaa elämänlaatua.

-Nykyisin ei ehkä osata tajuta elämän ongelmallisuutta osana luonnollista kokonaisuutta.

 

Omana mietteenäni lisäisin seuraavan faktan. Osana ihmisen  luonnollista kokonaisuutta ovat myös tunnekartan tunteet lukuun ottamatta aivan kartan äärilaitojen elämää järkyttäviä tunnetiloja, jolloin on syytä hakea ammattiapua

 

Jos vielä tuon radio-ohjelman kuunneltuasikin olet kiinnostunut Hyvinvoinnin käsikirjasta, niin edullisimmin  - alle kymmenellä eurolla  - saat sen seuraavasta osoitteesta :

 

http://www.bookplus.fi/kirjat/ojanen,_markku/hyvinvoinnin_k%C3%A4sikirja-12819033

 

Markku Ojasen aiheeseen liittyviin kirjoituksiin voi tutustua  kotisivuillaan:

 

http://www.markkuojanen.com/sivut/psykologia.php

 

Toisena faktana  kerron, että Tampereella järjestetään kaikille avoin maksullinen konferenssi psykologisen tiedon ja kristinuskon vuorovaikutuksesta 27.-29.1.2012

 

http://www.accfinland.org/?page_id=101

 

Olen osallistunut pariin edelliseen konferenssiin ja koin ne antoisiksi.  Joten jos olet kiinnostunut  käytännön  toiminnasta tukea tarvitsevien vierelläkulkijana, niin Tampereelta saatat saada tukevaa matkaevästä.

 

 

                  Tuntemisiin,

 

                  Pelle