Väärä ja turha lääkitys tulee kalliiksi ja osoittautuu usein haitalliseksi. Turun Sanomissa tutkittiin erään vanhusten hoitokodin asukkaiden lääkitystä. Tulokset järkyttivät.
Paras ystäväni kuoli tänä keväänä saatuaan mitä ilmeisimmin väärän lääkityksen takia kuolemaan johtaneen keuhkosairauden. Lääkärit eivät joutuneet kuitenkaan edesvastuuseen syyllisyydestä ystäväni myötätuntoisen asenteen takia.
Mateusz Atroszko
Jotta saisin paremman käsityksen kansainvälisistä tapahtumista, miellän usein valtiot henkilöiksi. Taloudelliset tukitoimet olisivat tässä mielikuvassa lääkintää.
Monet elvytyshankkeet, joilla pakkokeinoin tai vääränlaisilla tuilla yritetään ”auttaa” jotain taloudellisista vaikeuksista kärsivää valtiota, saattavat osoittautua turhiksi tai jopa vahingollisiksi. 1970-luvulla monet kehitysapuprojektit osoittautuivat täysiksi fiaskoiksi. Vastuullinen seuranta onneksi toimi.
Ilker
On esimerkkejä, joissa irtisanoutuminen globaalien rahoituslaitosten avustusvaljaista on nostanut valtion talouden yllättävään kasvuun. Tarkoituksellisesti luodut uhkakuvat eivät toteutuneetkaan. Matti Ylösen kirjoituksessa voit lukea esimerkit Unkarin, Argentiinan ja Ecuadorin itsenäisistä taloudellista päätöksistä ja niiden myönteisistä seurauksista.
Tiesitkö, että asiantuntijat osuvat vain joka kolmannessa arviossa oikeaan? Sen tosiasian paljastaa Jani Kaaron kolumni. Missä on asiantuntijoiden vastuu? Missä on ”EU-lääkärien” vastuu? Missä on kansanedustajien vastuu?
Akuuttina hoitotoimenpiteenä Suomi on nyt tekemässä itselleen kauneusleikkausta yrittämällä muuttaa perustuslakia. Nykyisen perustuslain mukaan ”Suomi on täysivaltainen tasavalta”. Mikäli uusi perustuslaki hyväksytään, niin sitten maaliskuun 1.päivänä 2012 ”Suomi on EU:n jäsen”. Minusta tässä jäsen-sana vertautuu johonkin ruumiin jäseneen, joka tottelee aivojen antamia kehotuksia. Arvelen että Suomi-neidon kasvoissa tulee ilmenemään omasta tahdosta riippumatonta nykimistä, jos uusi perustuslaki hyväksytään. Lakiasiantuntijat luovat näennäismielenrauhaa väittämällä, että kyse on vain toteamuksesta eikä mistään sitovasta sananvalinnasta. Mitäpä Jani Kaaro kirjoittikaan tuossa yllä asiantuntijoiden pätevyydestä?
Eduskunta äänestää uudesta perustuslakiehdotuksesta perjantaina 21.11.2011 klo 13 alkavan täysi-istunnon alussa. Siihen on jätetty vastalausekin, mutta mediassa tämä erittäin merkittävä päätöskäsittely on ilmeisen tietoisesti vaiettu.
Tänään ja vielä huomenaamuna voit kirjoittaa kansanedustajille oman mielipiteesi tästä asiasta vaikkapa sähköpostitse. Edustavatko kansanedustajat nykyään kansalaisten mielipiteitä vai onko Suomessakin merkittävä demokratiavaje, jota vastaan maailmalla ja täällä Suomessakin on ryhdytty keskustellen taistelemaan? Tutkitusti EU:n kannatus on laskussa.
Perustuslakimuutoksesta ja sen mahdollisista seuraamuksista voit lukea Muutos2011 –liikkeen sivustolta. Sieltä saat myös jatkossa informaatiota tilanteen etenemisestä ja mahdollisesta kansalaisten tekemästä lakialoitteesta sitovista kansanäänestyksistä.
Kansalaisten vastuulla on ottaa selvää asioista, tuoda niitä yleiseen tietoon ja vaikuttaa niihin mahdollisuuksien mukaan. Paikallisella tasolla ja pienissä ryhmissä se onnistuu parhaiten. Joskus päätöksiä yritetään salailla ja vaaditaan tekemään niitä kiireessä. Se on usein melko varma merkki siitä, että taustalla on jotain hämärää. Täällä nettimaailmassa tuo kiireeseen vetoaminen ilmenee POP-UP mainoksissa, joissa kehoitetaan tekemään päätöksiä muutamassa sekunnissa. Kiireessä ja väsyneenä tehdyt väärät päätökset – olivat ne sitten henkilökohtaiseen elämään liittyviä tai sitten poliittisia – saattavat osoittautua kalliiksi ja tuhoisiksi.
Siitä on esimerkkinä keväinen Suomen sitoutuminen EU-tukipaketteihin. Me kaikki joudumme kärsimään joidenkin harvojen tekemistä selkärangattomista ja laittomista päätöksistä.
Mutta me olemme 99% Kukin voi vaikuttaa omaan elämäänsä tekemällä harkiten rohkeita valintoja.
Christa Richert
Toimimalla vastuullisesti yhdessä muiden kanssa vaikutusmahdollisuudet moninkertaistuvat. Jo innostava keskustelu jonkun kanssa voi tuoda esille aivan uusia toimintamalleja.
Kokeile jo tänään!
Pelle Gudsson
PS. Tähän päättyy neliosaiseksi paisunut, vastuuta käsittelevä kirjoitussarja. Lähipäivinä jatkan myötätunnon muiden vieritunteiden esittelyä. Myötätunto löytyy tunnekartalta kello kahden suunnalta toiselta kehältä keskipisteestä lukien. Tunnekartan saat näkyviin klikkaamalla yläpalkkia sivustolla www.taiwas.net/tunteet