Ilmastoahdistuksen vähentämiseksi on hyvä kertoa, että Suomessakin on keksitty jo ainakin kolme eri periaatteilla toimivaa menetelmää, joilla voi hidastaa ilmastonmuutosta.  Niillä voidaan poistaa hiilidioksidia ilmakehästä, jolloin tuon kaasun aiheuttamaa,  maapalloa lämmittävää  kasvihuoneilmiötä voidaan hillitä. Onhan otsonikatoonkin maapallon napa-alueilla pystytty vaikuttamaan globaalein yhteistoimin ja määräyksin.

Ensiksikin Jyväskylän yliopistolla työskennelleen ja kansainvälistäkin mainetta hankkineen ydinfyysikon Matti Nurmian kehittämässä menetelmässä neutraloidaan hiilidioksidi veden ja maasälvän avulla.

https://yle.fi/uutiset/3-5399783

Sivutuotteina saadaan alumiinin raaka-ainetta sekä akkuteollisuudessa tärkeää litiumia (1). Valitettavasti tuon keksinnön ensimmäinen pilotointiyritys epäonnistui, koska Etelä-Afrikassa toteutetussa kokeilussa taloudellisia lupauksia ei pidetty (2).  Tiedossa ei ole, onko tätä patenttia alettu kaupallistaa myöhemmin missään muualla. Nyt kun päivän puheenaiheena on ollut innovaatioihin innostaminen, niin tässäpä olisi uusi mahdollinen rahasampo Suomelle - jos vain yhteistyökykyä ja - tahtoa löytyisi  maamme päättäjä- ja rahoittajapiireissä. Tarkoitus on tiedottaa tästä nerokkaasta patentista  ilmastonmuutosaktivisti Greta Thunbergillekin.  

https://www.jyu.fi/tiedonjyva/uutiset/matti-nurmia-2013-tiedemies-keksija-ydinfyysikko-ja-ymparistoaktiivi

Suomessa on  kehitetty sellainenkin menetelmä, jossa ilmakehän hiilidioksidia hyodynnetään proteiinintuotannossa. Se ei vielä ole markkinoille valmis.

https://www.lut.fi/uutiset/-/asset_publisher/h33vOeufOQWn/content/sahkosta-tuotettu-proteiini-lievittamaan-maailman-nalanhataa

On myös jo käyty kaupallisia neuvotteluja kolmannen suomalaisen toimijan kehittämän hiilidioksidin poistomenetelmän tiimoilta.  Yrityksen johto ei kuitenkaan halunnut tietojaan julkaistavaksi tässä koosteessa.

​Eräs neljäskin suomalainen toimija on saanut kehiteltyä jotain teknisiä keinoja ilmastonmuutoksen hillintään. Sielläkin suunnalla ollaan vielä kovin vaitonaisia tässä vaiheessa, ennen kuin konkreettisia sopimuksia on saatu paperille

​YLE Radio 1n ykkösaamussa Business Finlandin pääjohtaja toi esille juuri tämän näkökohdan, että ilmastonmuutosta voisi torjua uusien innovaatioiden avulla.  Se loisi  edellytyksiä maamme talouskasvullekin.

https://areena.yle.fi/1-50066887 

Ulkomailla on hyvin runsaasti toimeliaisuutta ilmastonmuutoksen tiimoilta. Suomeksi julkaistiin vuonna 2015 seuraava artikkeli, jossa kerrotaan, miten hiilidioksidi voidaan muuttaa hiilinanokuiduiksi aurinkoenergian avulla.

https://suomenkuvalehti.fi/jutut/tiede/huikea-keksinto-timantteja-taivaalta-hiilidioksidista-voi-tehda-arvotuotteita/

Tässä tuon yrityksen kotisivut.  He etsivät lisärahoitusta toiminnalleen.

https://www.c2cnt.com/news/

Alla yhdeksän muuta tapaa muuttaa hiilidioksidi hyödyllisiksi materiaaleiksi.  Niitä voidaan jällenkäyttää esimerkiksi uudisrakennuksissa.

https://www.wired.co.uk/article/xprize-global-warming-climate-change-co2-pollution

On siis paljon muitakin keinoja hillitä ilmastonmuutosta, kuin vain luottaa luonnollisiin hiilinieluihin, joita ovat varsinkin fotosynteesissä hiilidioksidia hapeksi ja vedeksi muuttavat  kasvit.  Alla joitain perustekniikoita hiilidioksidin poistamiseen ilmakehästä.

https://ilmasto-opas.fi/fi/ilmastonmuutos/hillinta/-/artikkeli/fd626ba3-8099-40e4-af75-94124d1f5c7f/hiilidioksidin-talteenotto-ja-varastointi.html

 

Lähteet :

1)

 https://www.tiede.fi/keskustelu/50859/ketju/uusi_hiilidioksidin_neutralointimenetelma_kehitetty_suomessa

2)

https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/lue/ihmiset/omaisuus-meni-mutta-marin-ja-ilkan-rakkaus-kesti