Tunnekouluksikin miellettyyn Tunnetupaan laskeutuu parin viikon ajaksi joulurauha. Täyttä blogi- paastoa en silti pidä. Alan kuvailla englanninkielellä tunnekartan kahdeksaa perusakselia vastikään avatussa FEELING-blogissa :
Englanninkielinen blogi käynee kertauskurssista niille Tunnetuvan kävijöille, jotka ovat vasta lähiaikoina löytäneet tämän tunnekoulun.
Nyt puolen vuoden ajan toimineessa Tunnetupa-tunnekoulussa on käsitelty kesä-heinäkuun aikana tunnekartan www.taiwas.net/tunteet tunneskaaloilta löytyviä 56 tunnetta. Toinen mittavampi kokonaisuus muodostuu tunnekoulussa loka- ja marraskuun aikana kirjoitetuista tunteiden säätelyyn liittyvistä kymmenistä erillisistä teemakirjoituksista.
Ja kuten muidenkin koulujen joulujuhlissa, niin myöskin Tunnetupa-tunnekoulun joululoman alkamista juhlistetaan muistelemalla sitä, mistä joulussa oikein perimmiltään on kysymys.
Kansa, joka pimeydessä vaeltaa,
näkee suuren valkeuden …
…sillä lapsi on meille syntynyt,
poika on meille annettu,
jonka hartioilla on herraus.
Ja hänen nimensä on :
Ihmeellinen Neuvonantaja,
Väkevä Jumala,
Iankaikkinen Isä,
Rauhanruhtinas.
(Jesaja 9: 1 ja 5)
Kirjoitettu noin vuonna 700 ennen Kristuksen syntymää !
Joulurauhaa Sinulle toivottaen,
Pelle