Rukouksen parantavasta voimasta kertoo myös seuraava, vuosia sitten kirjoitettu dokumentti.  Olin ihmettelemässä myös tämän kokoussarjan kulkua viime vuosikymmenen alussa Jyväskylässä:

 

http://www.uskonpuolesta.fi/artikkelit/terveen_paperit.htm

 

Täytyy myöntää, että olen hieman skeptinen tällaisten parantumiskokousten suhteen.  Niissä yksittäistä henkilöä saatetaan korottaa liikaa.   Lisäksi olen monesti kuullut sellaista menestysteologista opetusta, että rukouksen voimasta kaikki voivat parantua.  Kuitenkaan edes Raamatun aikana eivät kaikki kristityt olleet terveitä. 

 

Kristinuskon kolmiyhteinen Jumala voi antaa tahtonsa mukaan myös aivan tavallisille kristityille parantamisen armolahjan.  Kun he käyttävät tuota palvelemisen lahjaa Pyhän Hengen kutsun kuultuaan, niin paranemisihmeitä todella tapahtuu.  Tunsin erään tällaisen kristityn ja pyysin hänen rukoustaan tajuttomana olevan ihmisen puolesta.  Lähes heti rukouspyynnön jättämisen jälkeen tuo ihminen oli tullut taas tajuihinsa.

 

Meitä kaikkia kristittyjä on kehotettu rukoilemaan sairaiden puolesta Jeesuksen voittoisassa nimessä.  Vastuu mahdollisesta paranemisesta jää kaikkivaltiaalle Jumalalle.  Jeesus sovitti koko ihmiskunnan synnin ristinkuolemallaan ja ylösnousemuksellaan.  Siihen uskomalla voimme saada täydellisen terveyden aikanaan taivaassa, mutta terveydestä ei tule tehdä epäjumalaa täällä maan päällä.  Jumala rakastaa meitä kyllä sairainakin ja vajavaisina, vaikkei aina siltä tuntuisikaan.

 

 

                  Näissä mietteissä,

 

                  Pelle

 

 

PS. Tiistaisen tohtori Crandallin  rukouskokouksen jälkeisenä päivänä hyvin heikkona ollut ystäväni otti minuun yhteyttä  ja kertoi olevansa jo paljon pirteämpi. Olin jättänyt puolestaan rukouspyynnön edellisenä iltana. Kiitos Jeesus!  Kannattaa siis todella  jättää esirukouspyyntöjä sekä läheisten että omien asioiden puolesta.  Myös silloin kun ne koskevat tunne-elämän ongelmia.