Ajattelin tarjota mustaan uutispäivään muutamia valonsäteitä.

 

Mediahan yrittää tavallaan manipuloida meitä tuntemaan kollektiivisesti joitakin tahtomiaan tunteita lööppien avulla. Aika usein se toteutetaan luomalla uhkaavan iskevä otsikko. 

 

Tästä havaintooni sain vahvistuksen eilisiltaisesta Radio Come Home –ohjelmasta, jossa kerrottiin keinoista, joilla järjestelmällisesti ajetaan kristinuskoa alas yhteiskunnissa. Yhtenä kymmenestä tähän päämäärään pyrkivästä keinosta mainittiin Radio Deissä juuri median käyttö mielentilan muutokseen.

 

Kun shoppaillessa silmille hyppii uhkaavia uutisia on hyvä muistaa vaikka tämä Raamatun lupaus :

 

”Jumala on turvamme ja linnamme, auttajamme hädän hetkellä.”  ( Ps 46 :2)

 

Ja aina  lööpin nähdessäsi voit tiedostaen miettiä, mitä tunnetta kulloinenkin keltainen tiedote koittaa sinä päivänä nostaa mieliämme häiritsemään.  Negatiivisten tunteiden nimeäminen vähentää niiden vaikutusta elämäämme.

 

Tunnekartalla uhka löytyy kello kahdeksan suunnalta ja turva taas kello kahden suunnalta – molemmat neljänneltä kehältä keskipisteestä lukien.

 

Myönteinen uutinen eiliseltä päivältä oli Keskisuomalaisen aivan etusivulle päässyt tieto lukiorintamalta.  Jyväskylän suurlukiohanke joutui melkoiseen vastatuuleen sivistyslautakunnan annettua jyrkän vastalauseensa yli tuhannen oppilaan lukioille.

 

http://www.jyvaskyla.fi/ajankohtaista/1/51359

 

 1328724716_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Jyväskylän lyseorakennuskin tullaan säilyttämään ja se saa uuden lisärakennuksen.

 

Itse sain uutta puhtia tunnekartan suhteen, kun viikonlopun matkalla Helsinkiin minulle avautui mahdollisuus esitellä tunnekarttaa videokameran edessä.  Nauhoite ilmeisesti nähdään Brysselissä kevätkesällä osana jotain EU-hanketta.

 

Niinpä viime päivät ovat kuluneet englanninkielisen tunnekarttasivuston tuunamisessa entistäkin helppokäyttöisemmäksi.  Eilen sain editoitua englanninkieliseltä tunnekarttasivustolta löytyvän tunnekartan huomattavasti  helppolukuisemmaksi. Muutamia todellisia parannuksia sivustolle on vielä suunnitteilla.  Esimerkiksi aivan mahdollisuuksien rajoissa oleva englanninkielinen tunnekartta hyperlinkkeineen valottaisi tunnemaailmaa aamuauringon tavoin.

 

http://joi.nu/h1  

 

Jokaisella meistä on varmaan oma unelmansa.  Se antaa voimia.

 

1326744171_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

 

Tulikin mieleen, että nyt Suomessa päälle kaatuvat, satoja tuhansia kansalaisia koskevat ”uudistukset” työelämässä voi mieltää myös mahdollisuutena päästä toteuttamaan jotain itselle todelle tärkeää unelmaa.

 

 

 

             Tuntemisiin

 

             Pelle