Edellisen kirjoitukseni syntyhistoriaan liittyy harmin tunne, joka vaihtui kiitollisuuteen. Olin nimittäin suunnitellut ”YLÖSNOUSEMUS JA ELÄMÄ” -kuumailmapallon pienoismallin lennätystä kävelykadulla, mutta keskiviikkona sadepilvet saivat minut vaihtamaan suunnitelmiani ja laadinkin tuon tunteiden nimeämisen tärkeyttä korostavan jutun.
Sen valmistuttua huomasin kokeneeni Jumalan johdatusta, sillä Jyväskylän katuja oli kastellut vain keväinen sadekuuro. Loppuilta oli poutainen. Sain muistutettua kaupungilla kulkijoita siitä, että helatorstaina Jeesus nousi taivaaseen. Eikä muuten tarvinnut siihen kuumailmapalloa.
Kunpa muistaisi sen, ettei elämänmeno ole niin yksioikoista, että sade on paha juttu ja auringonpaiste tekee päivästä taivaallisen.
Tuuletetaan tunteita jatkossakin,
t. Pelle
PS. Harmin tunteen löydät Tunnetupa-blogin oikeassa yläkulmassa olevan tunnesivustolinkin kautta. Harmi sijaitsee tunnekartalla kaksi tunnetta rauhasta etelä-lounaaseen. Kiitollisuus –vastatunne on yhtä kaukana rauhasta, mutta pohjois-koillisen suunnassa.