Oletko tuntenut viivettä asioiden hoitumisessa koskaan?  Jo tällä kysymyksellä selviää se, että viive todellakin lunastaa paikkansa tunnekartalla.  Vahvemmaksi vakuudeksi kirjoitan tähän otteen Shakespearen Hamlet-näytelmän ”Ollako vai eikö olla”-monologista.  Siinä hidastelu (englanniksi delay, joka tarkoittaa myös viivettä) on sijoitettu monien tunnesanojen joukkoon.

 

”Kuka kestäisi ajan iskut ja halveksunnan

tyrannin vääryydet,

ylpeän ihmisen solvaukset,

hylätyn lemmentuskat,

oikeuden hidastelut,

virkamiesten röyhkeyden

ja ne potkut, jotka kunnon mies ottaisi vastaan

kun itse voisi antaa kuoliniskun pelkällä naskalilla.”

 

Viiveen säätely eli kärsivällisyys on eräs tärkeimmistä ominaisuuksista, jonka lapsuudessa voi oppia.  Tunneälyn isä Daniel Goleman paljasti ”Tunneäly”-kirjassaan, että ne lapset jotka malttoivat odottaa jonkun aikaa saadakseen kaksi vaahtokarkkia menestyivät myöhemmin elämässään paremmin kuin ne, jotka halusivat vaahtokarkin heti.  He tyytyivät siis yhteen vaahtokarkkiin.

 

Lapsena tuli kyllä syötyä vaahtokarkkeja vähän liikaakin.  Pussillinen kerralla. Ehkäpä tuosta kärsimättömyydestäni johtuen en ole kovinkaan korkealle vielä edennyt yhteiskunnan hierarkiassa.

 

 

                                 Tunteilemisiin,

 

                                 t. Pelle

 

 

VIIVE löytyy tunnekartalta www.taiwas.net/tunteet kello puoli kymmenen suunnasta toiselta kehältä.  Voit katsoa minkälaisia vieritunteita viiveen ympäriltä löytyy.