Uskalsin laittaa otsikkoon tuollaisen väitteen, koska on vaikea kuvitella jotain lasta, joka tieten tahtoen haluaa tulla hylätyksi. Kiukkuisenkin pienen ihmisen tulisi saada viesti siitä, että hän on hyväksytty. Myös aikuinen etsii hyväksyntää tavalla tai toisella. Usein ilman tulosta. Joskus saatamme olla kiukkuisia itsellemmekin ja silloin on vaikea kokea olevansa hyväksytty.
Itse mokasin viime perjantaina tosi pahasti ja ajattelin, että nyt Jumala saattaa rankaista minua rankimman päälle. Kuitenkin seuraavana päivänä koin sellaisia onnistumisia, että ne olivat selviä Jumalan siunauksia. Jumala siis hyväksyi minut, vaikka olinkin epäonnistunut.
Armo = Ansaitsematon Rakkaus Minun Osakseni.
Guynhyen
Seuraavalta sivustolta voit lukea ja kuunnella parinkymmenen tunnetun tai tuntemattoman suomalaisen kertomuksia siitä, miten he ovat päätyneet hyväksymään Jumalan tarjoaman armon :
/stoorit
Osa noista kertomuksista on luettavissa kokonaisuudessaan vain tuon ”Mahdollisuus muutokseen” –sivuston kautta ilmaiseksi tilattavasta kirjasta. Voit myös vielä reilun viikon ajan katsella ja kuunnella muutoskertomuksia kahden kaapeli-TV kanavan kautta iltaisin klo 22-24. Kyse on siis mediakampanjasta, joka jatkuu netissä joulukuun puoleenväliin asti.
Yritän nyt lähipäivinä kirjoittaa lyhyesti myötätunnon ympärillä sijaitsevista vieritunteista. Edellinen blogipäivitys käsitteli avoimuutta ja tämänkertainen tunne hyväksyntä löytyy tunnekartalta kello kolmen suunnalta kolmannelta kehältä keskipisteestä katsoen. Kiukku peilautuu hyväksynnän vastatunteena keskipisteen rauhan kautta. Tuon sisäisen rauhan voi käsittää myös Jumalan armona.
Pelle Gudsson