Sunnuntai-iltana avattiin Jyväskylän joulu ilotulituksella. Sitä katselemaan tulleet perhekunnat valtasivat Kauppakadun kiitettävästi. Oli kiva  pikkupakkanen. Tämä kirjoitus kuvaa ilon hetkien väliaikaisuutta.

 

Yöllä oli tullut lunta pihalle.   Säilöin ensilumen kameraani:

 

 1321902130_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Päivällä sain sitten reklamaation töistäni.  Eli tuli lunta tupaan.  Koska monesti aikaisemmin lapsuudessa ja nuoruudessa olen saanut ihan turhia valituksia, niin tämän asian käsittelyssä meni illalla monta tuntia.  Tajusin, että pystyn välttämään tämän tänään tulleen syytöksen, jos laistan jostain muista töistä.  Missään nimessä en pysty täyttämään kaikkia sopimukseen merkittyjä ehtoja.  Asialliseen reklamaation käsittelyyn löytyi netistä seuraavanlaisia neuvoja:

 

http://www.lahti.fi/www/cms.nsf/pages/435498247DAE5760C2257433003DD2F6 

 

Tunnetasolla tajusin, että jouduin itsevihan valtaan.  Se löytyy tunnekartalta puoli seitsemän suunnalta kolmannelta kehältä keskipisteestä lukien.  Sen ympärille sijoittuvat seuraavat vieritunteet :

 

ÄRTYMYS omasta vajavaisuudesta

HUOLI työsopimuksen säilymisestä

SURU oman täydellisyyskuvitelman murenemisesta

SÄRÖILY kun ei ensin oikein tiennyt missä mennään

AHDISTUS eli epämääräinen pelko

AVUTTOMUUS kaikkien sopimusehtojen täyttämisestä

SYYLLISYYS koska olin priorisoinut työt väärin

HARMI kun en ollut onnistunut täyttämään odotuksia

 

Myös toisella kehällä itsevihan ympärillä löytyi tunnetiloja, joissa tänään kävin:

 

MURHE

TURTUMA – ei enää niin huvitakaan yrittää parastaan

MUUKALAISUUS – firman organisaatiossa

JÄRKYTYS –  reklamaatio tuli hyvien eilisillan  ja aamun hyvien hetkien jälkeen

MASENNUS – muutama tunti meni alakuloisissa mietteissä

LAMAANNUS – en pystynyt ennen iltakahdeksaa mihinkään

AAVISTUS – tämä tulee toistumaan

EPÄUSKO –  pomo osoitti sanoissaan epäluottamusta

VAATIMUS – minulta vaaditaan mahdottomia

PAHEKSUNTA – pomoni paheksui työtapaani

KÄRSIMYS – sielullista kärsimystä 

KATUMUS – kun olin poikennut hyväksi havaitusta työskentelymallista

JÄNNITYS – miten tässä käy

INNOSTUS – työmotivaatiota on, mutta vain työajan rajoissa

 

Ylähuuli vapisee vieläkin vähän vihasta, mutta tämän tapainen tunteiden käsittely estää vihan jäämisen sisään. Näin vältän masentumisen.

 

 

                             Tuntemisiin

 

                             Pelle