”Oikea katumus on vilpitöntä synnin suremista, todellista pahuuden katumista ja se saa aikaan mielenmuutoksen (eli parannuksen).” (1)

Termi ”synnin sureminen” paljasti minulle sen, että katumuksessa on todella kyse luopumisesta jostain itselleen hyvin rakkaiksi käyneistä asioista, jotka eivät kuitenkaan ole Jumalan tahdon mukaisia.

Muistan itse itkien katuneeni syntejäni Kansan Raamattuseuran järjestämän koulutusviikonlopun aikana.  Sitä ennen olin hävittänyt vieraita uskontoja käsittelevät kirjat, joita olin käyttänyt elämäntarkoituksen etsintään. Syvän katumisen ja huonoilta teiltä pois kääntymisen jälkeen Jumalan antama sisäinen rauha valtasi minut. 

Pari viikkoa tuon tapahtuman jälkeen Jumala antoi minulle uuden rukouskielen.  Kielillä puhuminen saattaa kuulostaa ulkopuolisen korvin aivan järjettömältä jokeltamiselta, mutta Jumala ymmärtää sitä.  Monesti toisten puolesta rukoillessani käytänkin tuota rukouskieltä, vaikka usein saatan vain suustani tulevien lauseiden ilmaisutavasta päätellä, mitä asioita parhaillaan käsitellään.  Joskus rukoukseni on ollut jopa kuin rakkaudellisen hellyttävää lepertelyä pikkulapselle. Taivaan Isä kyllä tietää, mitä lapsensa pohjimmiltaan kaipaavat.

Radio Deissä  www.radiodei.fi voi kuulla silloin tällöin menneiden vuosikymmenten palavia parannussaarnoja.  Sellaisia ei nykyisin paljonkaan kirkoissamme kuulla.

                                 Tunnetupaterveisin,

                                  t. Pelle

(1) Iso Raamatun Tietosanakirja 1973. Tikkurila. (s.2341)

 

PS. Tämä on 40. osa kesä-heinäkuisesta 65-jaksoisesta TUNNESKAALAT –kokonaisuudesta.