”ZZZZ ZZZZ ZZZZ – hän äänestää”

Tuo Juice Leskisen  Nukkuvien puolueelle laatima vaaliruno sopii hyvin Tunnetuvan kuukauden runoksi.
 
 
Olin tekevinäni sellaisen huomion, että ainakaan Jyväskylässä ei kaupunginvaltuutettuja äänestetty pelkästään lehti-ilmoitusten perusteella.   Kaupungin ääniharavalla ei ollut edellisen päivän lehdissä lainkaan omia mainoksia, vaan hänen päättäväisyytensä muistettiin kuntalaisia koskevassa kiistassa.

Kokoomuksen vaalimenestys pohjannee vanhaan tupailta-perinteeseen.  Nyt vain tapaamiset järjestettiin kauppakeskuksissa ja vaalikahviloissa.  Avoimuutta oli ilmeisesti korostettu ehdokkaille koulutuksissa, sillä kunta- ja hallintoministerikin myönsi nuoruutensa villikkovuodet.    Myös pari muuta nuorta Kokoomuksen ehdokasta tuntuivat melko avoimilta, kun oli kyse heidän henkilöhistoriastaan.

Ilmeisesti myös näyttäytyminen vaalikojuilla tuo halukkuutta äänestämiseen.   Oma ehdokkaani ei näkynyt kertaakaan viihtyneen Jyväskylän vaalikadulla.  Eipä hän sitten päässyt kaupunginvaltuustoonkaan huolimatta massiivisesta ja hyvin ajoitetusta lehtimainonnasta.

Tunnekartallakin avoimuus on tie kiintymykseen ja yhteyteen.  Muilla puolueilla olisi paljon opittavaa Kokoomuksen kampanjoinnista, joka on johtanut heitä voitosta voittoon.    Tälläkin kertaa kuntavaalien kahden prosentin etumatka seuraaviin ei  jättänyt mitään syitä jossitteluihin. Äänestäjien mielipiteiden avoin ja herkkäkorvainen kuuntelu luo yhteyden tunteen ja parhaassa tapauksessa voi johtaa vaali-iltana hurmioonkin.

 
Tähän alle kirjoitan lokakuun 2012 kirjoitusteni otsikot – ajallaan.


Selkeitä vaalihavaintoja

Poliittisia taikatemppuja

Päivän oivallus

Lue IPU:n lehti vaikket heitä äänestäisikään

Selkeä näky Euroopasta

Selkeää ilmaisua

Tunnetuvan vaalivinkki

Häpeän ilmeneminen ja siitä toipuminen

Väärästä häpeästä voi toipua

Häpeä- sanan merkityksiä eri kielillä

Häpeään liittyviä ominaisuuksia

Häpeätietoutta radiosta

Keskinäinen luottamus vähenee ja aggressiivisuus kasvaa