On se ihmeellistä, miten nopeasti lapset pettymysitkunsa itkettyään siirtyvät taas puuhaamaan jotain aivan muuta. Samantyyppistä vapaata tunneilmaisua on havaittavissa myös Välimeren maissa.
Meillä Suomessa jotkut aikoinaan opitut käyttäytymisnormit rajoittavat ikävästi aikuisten tunneilmaisua. Toisaalta on kyse myös iän mittaan tapahtuvasta sosiaalisesta kehittymisestä, mutta jos tunteitaan ei saa mitenkään ajallaan ilmaistua, niin niiden patoamisen seuraukset näkyvät usein psykosomaattisina oireina.
Jos oppisimme sanomaan edes itsellemme hiljaa mielessämme, miltä meistä kulloinkin tuntuu, niin elimistömme ei tarvitsisi säilöä niitä tunteita lihaksiin. Sillä tavoin myös etääntyisimme vähän kulloisestakin tunnekuohusta ja ehtisimme järkiperäisestikin käsitellä sitä. Tunnekartta www.taiwas.net/tunteet on laadittu myös tällaista käyttöä varten : laajentamaan tunnesanavarastoamme jo ennen kuin tunnemyrskyt käyvät päälle.
Tuntemisiin,
Pelle