Hengellisessä etsinnässä kannattaa olla epäileväinen kuulemiaan väitteitä kohtaan. Kuka tahansa pystyy periaatteessa väittämään mitä tahansa. Väitteiden totuusarvo paljastuu, kun aletaan etsimään väitteille tukea tutkimuksista ja halutaan yksittäisen miehen tai naisen sanaa pitävämpää todistusaineistoa. Tosin myös ei-kristillisissä tai näennäis-kristillisissä piireissä tapahtuu ihmeitä, mutta ne saattavat olla jopa osa eksytystä, josta Raamattu varoittaa. Jo Mooseksen kirjassa ennen israelilaisten pakoa Egyptistä, joka tapahtui pääsiäisenä tuhansia vuosia sitten, kerrotaan faaraon hovista löytyneen kaikenlaisiiin ihmetekoihin pystyneitä ihmisiä. Mihin sitten lopulta voi luottaa?
Raamatun tapahtumiin liittyvistä arkeologisista löydöistä kertoo suomenkielinen sivusto :
http://www.netikka.net/mpeltonen/index.html
Pääsin muuten tämän sivuston jäljille katsottuani ”Religulous –Uskomatonta” -DVD:n , jossa kaikkien uskontojen totuuksia pannaan tosi halvalla stand-up –koomikon kaikki vastaväitteet kumoavalla itsevarmuudella. Tämän komediaksi nimetyn elokuvan kristinuskon perusteita nakertamaan tarkoitetut väitteet ovat kyllä kumottavissa faktoin. Esimerkiksi Jeesuksen ja Horuksen väitetystä yhtäläisyydestä voit lukea punnittua puhetta sivustolta :
http://answers.yahoo.com/question/index?qid=20080204210236AAVHi4a
”Religulous-uskomatonta” -elokuvassa lyhyesti haastateltu ns. homogeenin löytäjän tutkimustulos on myös asetettu kyseenalaiseksi rinnakkaistutkimuksissa. Lisäksi identtisistä kaksosista toinen saattaa omaksua homoseksuaalisen käyttäytymismallin, mikä ei ole mitenkään geeneillä perusteltavissa. Homogeenista löytyy kirjoitus sivustolta :
http://koti.phnet.fi/petripaavola/geenitutkimuksen_harhaaskelia1.html
Stand-up koomikko naureskeli kovasti ”Religulous-uskomatonta”-komediassa myös Raamatun kertomukselle Joonasta valaan vatsassa. Kuitenkin esimerkiksi vuonna 1891 on väitetty James Bartleyn selvinneen hengissä kaskelotin vatsasta. Suomenkielinen käännös vuoden 1891 tapahtumasta on luettavissa oheisista sivustoista ensimmäiseltä ja englannninkielistä tietoa, joka vahvistaisi tuon todella tapahtuneen, löytyy toiselta nettisivulta. Kolmannesta linkistä taas voit lukea perusteellisesta selvityksestä, jossa kertomus todetaan urbaaniksi legendaksi. Neljännestä linkistä voit lukea tuon pitkähkön selvityksen kokonaisuudessaan. Kuitenkin Jeesus puhui Joonan kohtalosta aivan todellisena tapahtumana. Mikäli Raamatun raportti Joonasta olisi satua, niin Jeesus osoittautuisi valehtelijaksi ja kristinusko menettäisi täysin luotettavuutensa. On siis erotettava Joonan ja James Bartleyn tapausten totuusarvot toisistaan. On valitettavaa, jos kristityt sortuvat käyttämään väärää todistusaineistoa. Tämä on jo toinen vastaani tulleeni tällainen tapaus. Mutta vaikka James Bartleyn tarina olisikin legendaa, niin biologisesti ihmisen on mahdollista joutua jonkun ison meressä elävän nielaisemaksi. Alkukielisessä Raamatussahan puhutaan meripedosta :
http://nokialainen.blogspot.com/2009/11/joona-ja-valas.html
http://www.ycaol.com/swallowed.htm
http://www.asa3.org/ASA/PSCF/1991/PSCF12-91Davis.html
”Religulous-uskomatonta”-elokuvasta täytyy kyllä mainita myös se myönteinen piirre, että se paljastaa esimerkiksi scientologian ja mormonien oppien taustoja. Myös saarnamiesten rikastumiseksi taotut – usein menestysteologiset – rahasammot läpivalaistaan aika syvällisesti. On myös todettava, että varmasti ulkopuolisen silmin omakin rukoiluni on varmaan joskus näyttänyt huvittavalta, mutta Daavidkin tanssi aikoinaan eikä Jumala pannut siitä pahakseen.
Kadulla evankelioidessani olen joskus törmännyt aika outoihin väitteisiin, joten ehkäpä evankeliointikoulutuksissa olisi syytä katsoa tämä elokuva ja miettiä, miten voisi asiallisesti tai huumorinpilke silmäkulmassa vastata tämäntyyppisiin kommentteihin kristinuskosta. Ensiksi on kuitenkin syytä tutkailla tuon vastaantulijan kehonkieltä, joka usein paljastaa onko kyseessä oikeasti hengellinen etsijä. Siihenkin ”Religulous-uskomatonta”-elokuva antaa oppimateriaalia.
Näissä mietteissä,
Pelle
LUOTTAMUS löytyy tunnekartalta www.taiwas.net/tunteet kello puoli kahden suunnalta kolmannelta kehältä.
EPÄUSKO taas sijaitsee luottamusta vastapäätä keskipisteen toisella puolella ja ihan syyllisyyden vieressä. Elokuvan stand-up koomikko selvästikin syyllistyi kertomaan virheellisiä väitteitä yrittäessään luoda katsojien mieliin epäuskoa.