Kulkeminen ajanhetkestä toiseen on Jeesukselle täysin mahdollista. Hän ei ole kaksi tuhatta vuotta sitten tapahtuneen ylösnousemuksensa jälkeen enää ajasta riippuvainen. Niinpä Hän voi parantaa menneisyytemme kipeitä muistoja.  Olen kuullut monien todistavan siitä, että he ovat tuskaisia kokemuksiaan läpikäydessään huomanneet Jeesuksen olevan lohduttaen heidän kanssaan.  Minun on sitä on aika vaikea kuvailla, kun en itse ole vastaavaa kokenut, mutta luotan kuitenkin Raamatun sanaan, jossa todetaan:

 

”Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti.”  ( Hepr. 13:8 )

 

Muistona maanpäällisestä vaelluksestaan ja ristiinnaulitsemisestaan Hänellä on nyt naulanjäljet käsissä ja jaloissa.  Ajassa matkustaminen ei ollut helppoa Jeesuksellekaan.

 

 

               Kiitollisin mielin Jeesuksen uhrikuolemasta,

 

               Pelle Gudsson

 

 

PS. KIITOLLISUUS löytyy tunnekartalta kello yhden suunnalta toiselta kehältä keskipisteestä lukien. LOHDUTUS taas kello yhdentoista suunnalta kolmannelta kehältä keskipisteestä lukien.