Avoin vihan ilmaisuni ja jämäkkyyden opetteluni taitaa nyt alkaa kuitenkin tuottaa tuloksia.  Kuten Erik Ewaldskin kirjoitti, niin tunteiden käsittelyyn tarvitaan toinen ihminen ja äsken taisi löytyä sellainen henkilö, joka tässä tilanteessa osaa omalla tavallaan auttaa.

Viha on konkreettista.  Ensin tuntee kokevansa loukatuksi aivan kuin saisi haavan.  Se tekee kipeää.  On saatava ilmaista tuo kipu. Tuo kipu tuo helposti mieleen muitakin vastaavia tilanteita. Loukkaantumiseen tarvitaan taitavaa ensiapua ja jälkihoitoa.  Tieto anteeksiantamuksen mahdollisuudesta kirveltää, koska se kysyy nöyryyttä.  Anteeksiantaminen maksaa aina jotain,  kuten Jarmo Sormunen seuraavassa Satamaseurakunnan opetuksessa  kertoo.  Vaikka teksti  on aika pitkä, niin suosittelen sen lukemista kokonaan.  On nimittäin sen verran punnittua puhetta:

http://www.satamaseurakunta.fi/fi/opetukset/myytinmurtaja/120-kadonneenyhteydenjaljilla2.html

Viha kuten kaikki muutkin tunteet ovat ohimeneviä.  Mikäli vihaansa ei saa ilmaistua ja käsiteltyä asianmukaisesti  se  muuttuu katkeruudeksi – ikään kuin  märkiväksi haavaksi.  Tai sitten viha kääntyy sisäänpäin tulehduksenomaisesti ja keho alkaa oireilla omituisesti.  Tai haavan peittää vain osittainen arpeuma, jonka koskettaminen tuo alkuperäisen loukkaantumisen yllättävissä tilanteissa erittäin elävästi mieleen.

 Anteeksiantamalla loukkaantumisen aikaansaama vihahaava arpeutuu aikanaan.  Perimmäisenä vaikuttavana aineena tässä prosessissa toimii Jeesuksen veri ja hänen ristillä saamansa haavat.  Myötätunto  ja rakkaus.

 

             Tuntemisiin,

             t. Pelle