Häpeän synnystä kuulet faktoja huomisessa ”Päivin pesula”-ohjelman uusinnassa. Häpeästä kertova  osuus  ei ole aivan ohjelman alussa.  Siis lauantaina 4.2.2012 klo 18-19 Radio Dein taajuuksilla tai nettiradion välityksellä asiaa häpeästä:

 

www.radiodei.fi

 

Maanantaisesta ohjelmasta jäi mieleen se, että usein häpeän taustalta löytyy monia huomiotta jättämisiä.  Häpeää on suunnilleen yhtä vaikea tunnistaa kuin tummia suppilovahveroita syysmetsässä, mutta sen tajuaminen voi avata ovia aivan uuteen maailmaan, jossa sinä et olekaan aivan epäkelpo!

 

 

          Tuntemisiin,

 

          Pelle