Itsehillintää pohdiskellessa huomasin, että itseaiheutettu viive on melko yleinen  tottumus ainakin minulla.  Päättäväisyys eli oma tahto kun ei ole jostain syystä päässyt kehittymään.

 

Tunnekartan  rakenteeseen kuuluu myös pystysuoraan kulkevat tunneskaalat.  Tällä kertaa on syytä katsahtaa seuraavaan tunnejatkumoon:

 

vääryys -  viive – odotus -  toiveikkuus – täyttymys -  ( päättäväisyys/kotoisuus )  - tahto

 

Se löytyy tunnekartalta keskipisteestä vasemmalle  kulkien toiselta pystyriviltä.  Vääryys  on  näin tarkasteltaessa  epätoivottu lähtökohta ja viive voi olla joko itse aiheutettua tai jostain muusta syystä johtuvaa.  Itseaiheutettu viive liittyy itsehillinnän ensimmäiseen perusmuotoon,  joita luettelin kolme kappalettaedellisessä kirjoituksessa.  Joku  toisarvoinen asia  voi kiinnittää huomion ja vie toimintatarmon. 

 

Jostain syystä joillain ihmisillä päättäväisyyttä löytyy – joskus vähän liiankin kanssa.  Tahto lienee myös harjoitettavissa.  Seppo Jokiselta ilmestyi lähes 10 vuotta sitten kirja ”Vahvista tahtoni”, jota voi kysellä kirjastoista.  Itse onnistuin saamaan sen muutamalla eurolla poistokirjamyynnistä.

 

1329940714_img-d41d8cd98f00b204e9800998e Philippe Mara

 

Tahdon vahvistamisesta ja oman arvopohjan arvioinnista voit lukea seuraavalta sivulta:

 

http://apologetiikkawiki.fi/mediawiki_100926/index.php?title=Max_Scheler&oldid=7884

 

Sivun lopussa olevaa arvojen arviointiohjetta olinkin juuri lukemassa Tapio Puolimatkan mainiosta ”Kasvatus, arvot ja tunteet” –kirjasta.  Palannen siihen vielä tässä blogissa lähipäivinä.

 

Arvostus löytyy tunnekartalta nyt käsitellyn tunnepinon vasemmalta puolelta täyttymyksen vierestä.  Kai se on niin, että vain arvokkaina pitämiään asioita tavoittelee.  Arvopohjaa ajoissa ruoppaamalla voi myös vaikuttaa tunteiden aikaansaamiin mielenmuutoksiin, kun epätoivotut mielialat myllertävät mielessä.

 

 

                  Tuntemisiin,

 

                  Pelle