Tänään aamulla käytiin työpaikallani keskustelu työpaikkakiusaamiseni tiimoilta. Jännitin tilannetta hurjasti. Olin valmistautunut siihen kirjoittamalla oman kertomukseni parin viikon takaisista tapahtumista paperille. Taustoitin myös kertomustani Aspergerin syndroomaan liittyvillä perustiedoilla. AS on osa persoonallisuuttani ja työnantajapuolen on myös hyvä tietää siihen liittyvät vahvuudet ja rajoitukset. Pieni riski AS:stä kertomisessa kyllä aina on, sillä niiden tietojen avulla on melko helppo lyödä ihmistä juuri arimpiin paikkoihin.
Olin pyytänyt kymmeniltä tutuiltani esirukousta ja ne rauhoittivat. Samoin hyvin nukuttu yö. Onneksi yrityksemme isoin paikallinen pomo ei saapunut palaveriin, vaan keskustelu saatiin käydä hieman tutummassa piirissä. Luottamusmies vierelläni toi turvallisuuden tunnetta.
Palaverin tuloksena saatiin muistioihin kymmenkunta konkreettista asiaa, joihin on pikaisesti puututtava. Myöhemmin päivällä selvisi, että epäkohtia taitaa olla enemmänkin, mutta jostakin on aloitettava.
Lähetettyäni esirukouspyyntöjä tekstareilla selvisi, että parilla muullakin oli työpaikallaan vastaavia kokemuksia. Avoimuus synnyttää avoimuutta. Yhden tuttavani tiedän joutuneen jopa luopumaan yliopistourastaan kiusaamisen takia. Onneksi kiusaamiseen tulee jo lakipykälien nojalla puuttua vakavasti, kuten luottamusmiehemme tekikin.
Työpaikkakiusaamiseni oli melko lievää, mutta siitä löytyi joitakin seuraavan sivuston kertomiin työpaikkakiusaamiseen kuuluvia toimintamalleja. Huomasin työkykyni myös alentuneen tämän aktiivihyökkäysvaiheen takia.
Itselläni kyse oli lähinnä kohtuuttomista vaatimuksista, kun samanaikaisesti kollegojen toimintaa katsotaan sormien läpi. Tämänpäiväisen keskustelun jälkeen ehkä myös noilta hieman vähemmän vastuuntuntoa omaavilta aletaan vaatia parempia työsuorituksia.
Puolensa pitämisiin,
Pelle