Sainpa taas pitkästä aikaa soinnutettua muutamia hengellisiä lauluja. Tätä Suojelusenkeli-biisiä hioin kolmen päivän ajan ja nyt julkaisen raakakopion soinnuista. Myöhemmin (25.3.2012)se ilmestyy siistinä printtinä SDG*sointusalkkuun:
Ensin A-sävel yksinään toiseksi paksuimmalta kieleltä soimaan ja sitten soinnut kulkevat karkeasti luonnosteltuna näin :
d d d d d d A A A A d d
A d d d C C d C7 C7 C7 C7 C7 F
d d d d g C C A d d d d d A7
A d d d d C C C C d d d G d
d d d d d C C C C d d G A d
Lopullisessa versiossa on paljon pieniä soittoa värittäviä ja helpottavia yksityiskohtia, mutta sointupohja on tuo yllä mainittu. Sillä voi jo vähän harjoitella, jos kitara sattuu olemaan käden ulottuvilla.
Tuo punainen g soitetaan vain kahdella kielellä :
virityskoneisto
¨¨¨¨¨¨
¨¨¨¨¨¨
¨¨¨¨¨ tuo puolikas ruutu tarkoittaa, että nimetön on g-kielellä
¨¨¨¨¨¨
Yritän saada sen viimeisen päälle tehdyn ja melodiaa mukailevan soinnutuksen nettiin viimeistään sunnuntaina.
Iloisena yllätyksenä muuten huomasin, että kitarasointukirjoitukseni on noussut google-tilastossa kakkoseksi. Ei mennyt siis viime kesän juhannuksen aikaiset puuhailut hukkaan tietokoneen äärellä. PS. Pari päivää myöhemmin ranking-sijoitus oli laskenut kahdella pykälällä.
Soittelemisiin,
Pelle