Sovituskoppi ja sovitusoppi – kaksi melkein samanlaista sanaa.  Olen paljon miettinyt, että onko noiden sanojen takana jotain yhteistä ihan oikeasti.

 

Sovitus eli sovinto Jumalan kanssa onnistuu vain Jumalan hyväksymän uhrin avulla.  Aina Jumalan mielen mukaisesti toiminut Jeesus – Jumalan poika – oli juuri sopiva uhri.  Hänen Jumala antoi tulla tänne maailmaan kiusattavaksi, ettemme me joutuisi Hänen vihansa kohteiksi. Voimme välttyä Jumalan äärimmäiseltä vihalta lopun aikana, jos uskomme pääsiäisen tapahtumat omakohtaisesti.

 

Pääsiäisenä tapahtuneen karmean kiusanteon muistoksi kaupat olivat viime perjantaina kiinni.  Siinä ei kylläkään ole kyse Jumalan kiusanhalusta.  Joskus vain on hyvä ajatella muutakin kuin mammonaa.

 

700 vuotta ennen pääsiäistapahtumia kirjoitetussa Jesajan kirjan profetian 53 luvussa todetaan :

 

”Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi.”  ( Jes 53:10 )

 

 1333990481_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Hengellisessä sovituskopissa syyllisyyden myötä ja henkilökohtaisen uskon synnyttyä Jeesus siis ottaa meidän rangaistusvangin vaatteemme ylleen.  Meille Hän antaa sellaisen asun,  johon pukeutuneina Jumala näkee meidät täydellisinä.  Siitäkin huolimatta, että välillä hairahdumme ajattelemaan ja tekemään vääriä asioita.  Jeesus on :

 

” ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.”  ( Hepr 10:14 )

 

Sellaista sovintoa Jumala sinullekin tarjoaa.

 

Jeesuksen sovitustyö ristillä vaati kaikkein tuskallisimpienkin tunteiden  - hylkäämisen ja epäuskon – läpikäymistä.  Siksi Hän ymmärtää sinunkin hankalat elämäntilanteesi.

 

Se miksi sijoitin itseni otsikkoon Jeesuksen rinnalle johtuu sovittaa –termin kolmannesta merkityksestä.  Musiikkikappaleiden soinnutusta ja orkestrointia kun kutsutaan myös sovittamiseksi.  Sain nyt pääsiäisenä kutsumustehtäväni – tekijänoikeusvapaiden hengellisten laulujen soinnuttamisen – siihen vaiheeseen, että 24 vanhan laulun soinnut odottavat enää word- ja pdf – muotoon saattamista ja SDG*Sointusalkkuun sujauttamista.

 

Koin muuten helppouden tunteenkin ( löytyy tunnekartan oikeasta ylänurkasta) tuon soinnutusurakan aikana. Lumituiskun riehuessa sain kymmenessä tunnissa raakasoinnut aikaan 20 kappaleeseen.  Tosin käytin apuna jo aiemmin kirjoihin ja kansien väliin laitettuja soinnutuksia. Mutta flow mikä flow!

 

 

                   Kunnia yksin Jumalalle!

 

                   Pelle Gudsson

 

 

PS. Tämän kirjoituksen kuva on tuunattu GOODYEAR -yhtiön mainospaidasta, jossa luki alun perin ”GOOD FOR YOU”.  No sitäkin Jumala on.