Tänään Jyväskylään avattiin uusi käsityön taitajien lahjamyymälä POP-UP-KÄPÄLÄ. Tarjolla on lähinnä sisustukseen sopivia käsityötuotteita kuudelta keskisuomalaiselta taitajalta. Joulukuun 22. päivään asti auki olevan lahjamyymälän löydät Kauppakadun yläpäästä läheltä Jyväskylän yliopiston kirjastoa. Tarkka osoite on Kauppakatu 3 ja aukioloajat ma-la 12-18 ja su 11-15.
Kun Kauppakatua laskeudutaan alaspäin niin Jyväskylän taidemuseossa ja Suomen käsityön museossa (Kauppakatu 23 ja 25) on esillä paikallisten taitelijoiden tuotoksia lauantaina 11.12.2010 ja sunnuntaina 12.12.2010 klo 11-18. Taidemuseosta voi ostaa myös nostalgisia Martta Wendelinin joulukortteja. Vielähän on aikaa tiistaihin asti ostaa tai askarrella ja lähettää joulukortit hieman edullisemmin.
Kun siirryt autottomalle kävelykadulle, niin uusitun Sokoksen kulmalta saatat kuulla tiernapoikien laulua. Tänä vuonna murjaani oli naamioitunut niin taitavasti mustiin sukkahousuihin, että kauempaa häntä saattoi todella luulla maahanmuuttajalapseksi!
Luovin tänään kohtaamani jouluidea oli kuitenkin Jyväskylän helluntaiseurakunnan nuorten tempaus. Parikymmentä kristittyä nuorta jakoi ilmaisia joulukynttilöitä, joiden paketissa luki myös jouluun sopiva viesti. Tätä ihmiset ilostuttanutta kampanjaa säesti heidän katoksen alle järjestämänsä glögi- ja piparitarjoilu. Lopuksi he kello yhden maissa kajauttivat vielä ”Maa on niin kaunis”-laulun. Nuo kynttilät tuovat joulumieltä monelle vielä pitkäksi aikaa välittäen myös joulun ydinsanomaa Jeesuksesta.
Kävelykadun alapäässä Aren aukiolla tänään avatussa Joulukylässä löytyi myyntikojujen ja perinteisen seurakunnan joulukatoksen lisäksi Jyväskylän ammattiopiston matkailulinjan opiskelijoiden järjestämä REKITUUNAAMO:
http://www.jao.fi/files/20101125162740.pdf
Siellä lapset ja lapsenmieliset voivat ohjatusti koristella joulupukille reen.
Joulunalusmietteissä,
Pelle