Tänään YlePuheen kanavalta tuli kiinnostava ohjelma laihduttamisesta.  Monella  liikalihavuus on tunnesyömisen tulosta.   Syödään suruun ja syödään iloon ja syömisellä palkitaan itseään tai tahdotaan rakentaa suojamuuri muihin ihmisiin.
 
Pia Charpentier syömishäiriökeskuksesta esitti loistavan periaatteen siitä, että laihduttamisen ei tulisi lähteä itseinhon tunteesta,  vaan ajatuksesta, että on niin hyvä tyyppi, että haluaa pitää itsestään huolta.
 
Tunnekartalla itseviha löytyy kello puoli seitsemän suunnalta kolmannelta kehältä keskipisteestä lukien.  Myönteisempi kiintopiste laihduttamiselle olisi Charpentierin mukaan siis arvostus, joka puolestaan sijaitsee samaisella tunnekartalla kello yhdentoista suunnalla neljännellä kehällä.  Kun tarkastelet arvostuksen ympäriltä löytyviä likitunteita, niin huomaat, että ne suorastaan kannustavat päämäärätietoiseen ruokavalion muuttamiseen, mikäli sellaiselle on todellista tarvetta. 
 
Tässäkin voi tosin mennä metsään, jos alkaa ajatella vain toisilta saatua  arvostusta ja alkaa vertailla itseään muihin.  Kyse on siis terveestä itsearvostuksen tunteesta, joka on saattanut jossain elämäntilanteessa vaurioitua.  Sitä voi kuitenkin alkaa kehittää pienin askelin.
 
 
           Tuntemisiin,
 
           Pelle