Olen kuninkaallisen perheen jäsen: niin radiossa tänä aamuna sanottiin. En kylläkään ole mennyt naimisiin kenenkään prinsessan kanssa, mutta joka tapauksessa olen kuulunut kuninkaan perheväkeen jo 17 vuotta. Niin kauan olen ollut Jumalan lapsi ja Jeesuksen velipuoli.
Jukka Norvanto totesi siis aamulla ”Raamattu kannesta kanteen” –ohjelmassa, että, ihminen kuuluu kuninkaalliseen perheeseen, jos hän uskoo Jeesukseen ja hänen sovitustyöhönsä omalla kohdallaan. Se edellyttää kuitenkin oman syyllisyytensä ja syntisyytensä tunnustamista Jumalalle. Vain siinä tapauksessa voi Jeesuksen ristinkuolema poistaa sinunkin syyllisyytesi.
Jorma Kalajoki piti Sanan suvipäivillä luennon väärästä ja oikeasta syyllisyydestä. Oheinen puolen minuutin videoleike antaa jonkinlaisen käsityksen aiheesta. Jorma Kalajoella on Radio Deissä joka kuukauden kolmantena lauantaina klo 19.00 – 19.30 ohjelma ”Leipää ja kalaa”, jossa hän käsittelee elämää kristillisestä näkökulmasta.
Puolen vuoden takaisesta ohjelmastaan jäi mieleeni ja muistiinpanoihini seuraava oivallus. Armo on englanniksi grace ja häpeä taas disgrace. Häpeä siis mitätöi armoa, mutta armo eli Jeesuksen kuolema meidän syntisten puolesta sekä sen jälkeinen ylösnousemus korjaa katkenneen yhteyden. Synninpäästö ei toimi häpeään, mutta Jumalan rakkauden kokeminen omakohtaisesti voi päästää meidät häpeästä.
Häpeän olemuksesta on Tor G. Spiik kirjoittanut hyvin perusteellisen artikkelin:
http://www.chcry.net/artikke/hapea.htm
Vaikka ajoittain vielä tuntisinkin häpeän ja syyllisyyden tunteita olen silti kuninkaallisen perheen jäsen – kiitos Jeesuksen.
Tuntemisiin,
Pele – kahdella ällällä