Olen siis pitkään tajunnut häpeän olevan monien ongelmieni pohjalla.  Ensimmäisen kerran tajusin sen lukiessani läheisriippuvuudesta kertovaa ”Virtahepo olohuoneessa” –kirjaa, joka nosti Tommy Hellstenin suomalaisten tietoisuuteen.  Tuossa kirjassa kerrottiin läheisriippuvuuden piiloutuvan usein erilaisten roolien taakse.  Roolit saattavat muuttua sukupolvien myötä, mutta ongelma säilyy, ellei sitä tunteen tasolla käsitellä luotettavassa ilmapiirissä.

Tuollainen ilmapiiri yllättäen löytyi viime lauantaina kirkosta, jossa  Pirkko Jalovaara piti rukousiltaa.  Jumalan läsnäolo oli vahva ja uskalsin kokea sitä häpeää, jota olen niin monesti myös seurakuntapiireissä tuntenut.  En uskaltanut katsoa ketään silmiin, ettei olisi tullut uusia pettymyksiä siitä, ettei tutut tervehdikään.    Kävin siis kirkonpenkissä tuskaisesti läpi elämäni varrella  kokemaani häpeää.  Jotenkin Jumala hoiti minua hyväksyvällä rakkaudellaan.

Kivuliaaat tunteethan eivät katoa, jos ne vain yrittää unohtaa.  Ne vain keräytyvät jonnekin mielen sopukoihin, jossa ne jäävät odottamaan seuraavaa lievääkin samantyyppistä kokemusta.  Silloin ne saattavat ilmetä ihan sopimattoman voimakkaasti ja aivan sopimattomalla hetkellä.  Monet terapeutit ovatkin korostaneet tunteiden tunnistamisen, tunnustamisen ja työstämisen tärkeyttä.  Olin siis työstämässä häpeääni lauantaina. 

Eräs Suomen parhaista terapeuteista Salme Blomster oli juuri tuona lauantaina Radio Deissä puhumassa häpeästä.  Lähdin pois kesken rukousillan äänittämään ohjelmaa.  Siitä löytyikin todella paljon koskettavaa asiaa häpeän olennaisesta olemuksesta.  Huomasin, että kaikki häpeän ympärillä tunnekartalla olevat tunteet löytyivät tavalla tai toisella hänen puheestaan tuossa ”Elämän koulu”-ohjelmassa.  Teen lyhyen referaatin Tunnetupa-blogiin ohjelmasta lähipäivinä, jossa vertailen Salmen sanomisia tunnekarttaan.

Salme Blomsterilta on ilmestynyt mainio ”Musta, valkoinen häpeä” -kirja, jota voit tiedustella kirjastosta.  Käsittääkseni tuo ohut, mutta antoisa opus on loppuunmyyty.

Tajusin maanantaina, että jotain tärkeää oli tuona  edellisenä viikonloppuna tapahtunut.  Uskalsin katsoa ihmisiä silmiin ja jotenkin tajusin olevani yhtä arvokas ihminen kuin muutkin.  Häpeäntyöstöprosessi jatkuu vielä varmaan pitkään, mutta viime viikonloppu oli jonkinlainen ratkaiseva käännekohta. 

Rukouksen ilmapiirissä Jumala hoitaa.  Tavalla tai toisella.

 
                      Tuntemisiin,

                      Pelle