Työpaikkakiusaamiseksi kokemani toiminta tuntui kiinnostavan firmamme luottamusmiestä . Olin melko yllättynyt siitä, miten vakavasti hän suhtautui esittämiini epäkohtiin. Tunnin mittainen keskustelu johtaa pyöreän pöydän keskusteluun ristiriidan kaikkien osapuolten kesken. Sopuratkaisu näyttää olevan edessä.
Tunnekartalla kiusanhalu sijoittuu kello kymmenen suuntaan kartan ulkoreunalla ja sen vastatunne alemmuus taas kello neljän suuntaan. Tätä kaksinapaista problematiikkaa voi tarkastella tutkimalla, mitä muita tunteita löytyy kiusanhalun ja alemmuuden ympäriltä. Joskushan kiusaaja toimii omasta alemmuudentunteestaan käsin saadakseen kiusatun puolestaan tuntemaan alemmuutta.
Itse lievästi kiusatuksi tulleena tunnistin kokeneeni viime viikolla ainakin häpeää, tympeyttä ja mukautuvuutta. Tosin mukautuvuus vaihtui kyllä välillä uhmaankin, joka näkyy taas lähellä kiusanhalua. En siis yhtään ihmettele, vaikka vastapuolikin saattaa ilmaista tulleensa kiusatuksi.
Tällaisissa tapauksissa tulee varoa vahingoittamasta firman mainetta. Itsekään en ole kertonut kyselijöille työnantajaani. Se nimittäin saattaa kostautua tulevaisuuden työhönottotilanteissa. Entisen työnantajansa mustamaalaaminen työpaikkahaastattelussa ei yleensäkään ole viisasta toimintaa. Kerran olen taitanut siihen syyllistyä, enkä silloin ainakaan sitä työpaikkaa saanut.
Jostain syystä olen joutunut työpaikkakiusauksen uhriksi pariinkin otteeseen. Erästä todella törkeää tapausta olen joutunut myös sivusta seuraamaan. Kerran rankasti henkilökuntaa kiusannut henkilö erosi hyvin pian sen jälkeen, kun järjestimme rukousringin asian tiimoilta. Pyysin tuttaviani rukoilemaan myös tämän oman tilanteeni selviämisen puolesta. Sekin taisi osaltaan auttaa.
Tuntemisiin,
Pelle