Löysinpä nimen eräälle, pitkään alitajunnassa pyörineelle tunteelle. Sehän oli selvästikin ahdistusta, kun aikoinaan jouduin lähtemään kotiin väliajan jälkeen Kalevala-näytelmää katsottuani. Kulttuuritalon teatterin esitys Helsingissä oli aikoinaan niin väkevää tulkintaa, että Lemminkäisen äiti toi liian elävästi mieleen oman ylihuolehtivan äitini.
Ahdistus on itselleni vielä hieman epämääräinen tunne. Jotenkin käsitän, että se liittyy ahtauteen. Tunnekartallahan sen vastatunteena on vapaus. Toinen tarttumispinta on paristakin lähteestä lukemani määritelmä, että ahdistus on epämääräistä pelkoa.
Tämä uusi oivallus syntyi eilisessä Jyväskylän Kaupunginteatterin Teatteritiistaissa, jossa Ulvova Mylläri -kansanmusikaalin tekijät kertoivat mietteitään luovasta hulluudesta.. Jaoin tuon kokemukseni teatterinjohtaja Reino Braggen kysyessä osallistujilta joitain merkittäviä teatterikokemuksia. Yhden tarkentavan kysymyksen jälkeen mieleeni tuli sana ”ahdistus”. Siinä samalla sain tuosta katarttisesta teatterikokemuksesta hyvän otteen ja mieleeni alkoi tulvia muistikuvia. Sain tunteen hallintaani nimeämällä sen ja elämällä tavallaan uudelleen tunnetasolla ne kokemukset, jotka herättivät ahdistukseni...
Suomalaiset ilmeisesti terapoivat itseään harrastajateattereissa. Tämä laaja teatteriharrastus kansan parissa on maailmanlaajuisesti kuulemma hyvin poikkeuksellista.
Teatterin katsominen saattaa avata muidenkin kuin minun tunnesolmuja. Jyväskylän kaupunginteatterin esityksiin opiskelijat sekä työttömät voivat muuten ostaa hyvin edullisia viimehetken lippuja tuntia ennen näytöksen alkua. Teatteriesitys on aivan toisenlainen kokemus kuin TV- video- tai elokuvailta.
Ahdistuksesta on Edmund Bourne kirjoittanut monien suositteleman teoksen ”Vapaaksi ahdistuksesta”. Hengitysharjoitukset vaikuttavat olevan tuossakin kirjassa hyvin tärkeässä roolissa.
Olen kerännyt yhteen blogikirjoitukseeni keinoja, jotka saattavat auttaa, kun ahdistus yllättää tai jatkuu vain jatkumistaan.
Tunteilemisiin,
t. Pelle
AHDISTUS löytyy tunnekartalta www.taiwas.net/tunteet kello seitsemän suunnalta neljänneltä kehältä keskipisteestä lähtien. Voit tarkastella myös ahdistuksen ympärillä olevia vieritunteita saadaksesi lisäselvitystä ahdistuksen luonteesta.